Kuva: AOP

Viimeisillään raskaana oleva Serena Williams treenaa vieläkin kovaa - laskettu aika ensi kuussa

03.08.2017 08:15 - Katariina Auvinen

Tennistähti julkaisi kuvia ja videoita treeneistään Snapchat-palvelussa. Raskaus ei ole hidastanut ammattilaista.

Tennistähti Serena Williams, 35, on kahdeksannella kuulla raskaana. Tähden laskettu aika ehkä lähenee, mutta se ei ole pysäyttänyt urheilijaa lopettamaan treenaamista. Williams julkaisi Snapchat-palvelussa videon, jossa hän treenaa painopalloilla ja työntää painorekeä kuntosalilla. 

Williams on julkaissut myös kuvapalvelu Instagramissa pitkin raskauttaan videoita, joissa hän treenaa tiukasti raskauden aikana. Viime kuussa tähti julkaisi kuvia tenniskentältä, jonne hän lähti harjoittelemaan. 

Ammattilainen voitti Australian avoimet -kilpailun ollessaan toisella kuulla raskaana. Williams kommentoi voittoaan ja raskauttaan kertomalla haastattelussa silloin, että hän oli vain muutamaa päivää ennen kilpailua saanut tietää odottavansa lasta. Hän myönsi olleensa erittäin hermostunut kyseisessä kilpailussa, mutta keskittyi pelkästään kilpailuun. 

35-vuotias nainen on kihloissa Reddit-palvelun perustajan, Alexis Ohanian, 34, kanssa. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Raskaana oleva Serena Williams poseeraa alastomana - katso kauniit kuvat

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat