Kuva: AOP

Me Naiset: Lapsena orvoksi jäänyt Pamela Tola: "elämä oli pitkään pelkkää kuolemista"

27.07.2017 08:53 - Bauer Media / Henna Koste

Suosikkinäyttelijän lapsuus oli raskas ja nyt hän haluaa rohkaista nuoria uskomaan elämään.

Näyttelijä Pamela Tola muutti sisaruksineen lastenkotiin, kun heidän isänsä kuoli. Lapsien äiti kuoli neljä vuotta myöhemmin. Näyttelijä oli äitinsä kuollessa 13-vuotias.

Tola käy kertomassa nuorille Dreams-luennoillaan tarinaansa. Hän haluaa kertoa, että vaikka tilanne näyttää epätoivoiselta, sen ei tarvitse olla iäti kestävä suunta.

- Kerron nuorille oman stoorini. Millainen haaste vanhempien menetys oli, ja miten lähtökohtani lapsuudessa eivät olleet ne tasapainoisimmat ja onnellisimmat. Se, että kotona oli vaikeuksia, ei tarkoittanut, etteikö minustakin voinut tulla jotain, hän sanoo Me Naisten haastattelussa.

Vanhempien lisäksi Tola on menettänyt myös kolme isovanhempaa. 

- Lapsen mielessäni elämä oli pitkään pelkkää kuolemista, aina vähän toinen jalka haudassa. Kesti aikansa oivaltaa, että kaikki eivät kuole huomenna, vaan tässä ollaankin menossa kohti elämää, Tola kuvailee. 

Lähde: Me Naiset

Lue myös: Napapiirin sankarit 3 -elokuvassa rämmitään erämaan armoilla - katso tiiseri

Kilpailut

Uusimmat