Kuva: Senja Rapila

X Factor -tuomarin saappaisiin astuva Saara Aalto: "Luulen, että olen tosi tiukka"

19.07.2017 17:00 - Iiro Myllymäki

Saara Aalto kykenee ahtamaan Suomen X Factor -tuomaroinnin kiireisiin aikatauluihinsa. Sen sijaan hän on joutunut kieltäytymään useammasta Ison-Britannian tv:n työtarjouksesta.

Saara Aalto on aivan uuden haasteen edessä, kun hän alkaa tuomaroida Suomen tulevaa X Factor -kautta. Naisella on paljon kokemusta kykykilpailuohjelmissa tuomaroitavana olemisesta, kaikkein näkyvimmin tietenkin viimesyksyisestä Ison-Britannian X Factorista. Nyt Aalto on valmis astumaan uuteen rooliin. Tuomarina oleminen kykykilpailuohjelmassa on ollut hänellä jo pitkään haaveena.

- Jännittää, koska en tiedä, millainen tuomari minusta kuoriutuu. Luulen, että olen tosi tiukka tuomari. En voi kuitenkaan olla liian tiukkakaan. Haluanko tosiaan olla Simon Cowellin kaltainen pahis? Aalto pohtii Voice.fi:n haastattelussa.

Saara Aalto on paiskinut ahkerasti töitä levytysstudiossa työstämässä tulevaa albumiaan. Nainen on halunnut keskittyä tähän projektiin täysillä, mutta silti X Factorin kuvaamiselle jää naisen aikatauluissa riittävä rako. Monista työtarjouksista Aalto on joutunut kieltäytymään, jotta oman musiikin työstämiselle jäisi tarpeeksi aikaa.

(kuva: Senja Rapila)

- Esimerkiksi joistain brittiläisistä tv-jutuista olen joutunut kieltäytymään. Nyt on joutunut sanomaan ”ei” isoillekin jutuille. Suomen tv:ssä kuvaukset eivät vie niin paljon aikaa kuin Briteissä. Jos menee tv-ohjelmaan mukaan Briteissä, sinulle maksetaan iso summa rahaa, mutta et saa tehdä mitään muuta samaan aikaan, Aalto kertoo.

Aalto aikoo jatkaa studiotyöskentelyä Isossa-Britanniassa X Factor -kuvausten aikana, ja hän myös asuu kuvausten ajan Lontoossa.

Haluaisi valmentaa nuoria naisia

Saara Aallon lisäksi tulevalla Suomen X Factor -kaudella nähdään tuomareina Mikael Gabriel, Suvi Teräsniska ja Michael Monroe. Michael Monroe toimi Saara Aallon valmentajana Aallon osallistuessa The Voice of Finland -kilpailuun vuonna 2012. Aalto uskoo imeneensä oppia Michael Monroen mentoroinnista omaa X Factor -tuomaripestiään silmällä pitäen.

- Michael on tuomarina täysin oma höpsö itsensä, ja sen takia ihmiset tykkäävät hänestä. Se on myös hyvää tv:tä. En halua ruveta tv:ssä sievistelemään tai ajatella, että voi ei nyt kamerat kuvaavat ja minun pitää olla jonkinlainen. Michael on opettanut jo Voice of Finland -aikoina omalla esimerkillään tosi paljon sitä, että on hyvä olla rohkeasti oma itsensä.   

X Factor -formaattiin kuuluu se, että kullekin tuomarille valitaan tietty kilpailijakategoria, jota he mentoroivat. Monesti kategoriat ovat nuoret naiset, nuoret miehet, vanhemmat soololaulajat sekä ryhmät tai bändit. Aalto toivoo pääsevänsä mentoroimaan nuorten naisten kategoriaa.

- Koska olen itsekin ollut se nuori tyttö, niin luulen, että pystyisin innostamaan ja kannustamaan eniten heitä.

(kuva: AOP)

Sen sijaan huumoriarvolla ratsastavia esiintyjiä Aalto ei yhtä mielellään mentoroisi. Esimerkkinä tällaisesta X Factor -kokelaasta käy vaikkapa Aallon kanssa samalla brittikaudella kilpaillut räppäri Honey G, joka pääsi kilpailussa viidenneksi. Teknisesti huipputaitava laulaja haluaa mieluiten mentoroida sellaisia ihmisiä, jotka haluavat kehittyä nimenomaan hyviksi laulajiksi. Tästä huolimatta myös räppärit voivat tehdä Aaltoon X Factorissa vaikutuksen.

- Minuun tekevät kilpailussa vaikutuksen rohkeat ihmiset, jotka ovat taitavia omassa jutussaan, olivat he sitten laulajia tai räppäreitä. Karisma ja heittäytymiskyky ovat myös tärkeitä, Aalto sanoo.

X Factorin kilpailijahaku on käynnissä 31.7. asti. Pääset hakemaan mukaan ohjelmaan tästä linkistä.

Lue myös: Saara Aalto julkisuuden varjopuolista: "Suomessa vain pysyttelen hotellissa"

Lue myös: Huh mikä show! Katso upeat kuvat Saara Aallon areenakeikalta

Kilpailut

Uusimmat