Kuva: AOP

Katy Perry sai eläinsuojelijat raivoihin - Laulaja kehoitti koiraansa jahtaamaan koalaa

07.07.2017 18:45 - Katariina Auvinen - Luettu 196 kertaa

Laulaja esiintyi australialaisen tavaratalon mainoksessa, joka sai eläinsuojelijat ja -järjestöt niin vihaisiksi, että mainos piti vetää pois.

Supertähti Katy Perry, 32, on suututtanut muun muassa eläinsuojelujärjestöt. Laulaja esiintyi mainoksessa, jossa hän kertoi leikillisesti, että hänen lemmikkikoiransa Nugget lähti jahtaamaan koaloja. Eläinsuojelujärjestöt juuri Australiassa ovat suutahtaneet tästä, koska koirien hyökkääminen koalojen kimppuun on suuri ongelma maassa. 

Queenslandissa esimerkiksi eläinsuojelujärjestö kertoo pelastaneensa lähiaikoina yhteensä 170 koalaa, joista 25 prosenttia eläimistä oli vahingoittunut koirien hyökkäyksen seurauksena. Viime vuonna järjestöjen hoteisiin tuotiin 110 koalaa, joita koirat olivat vahingoittaneet. Suurin osa hyökkäyksistä on niin rajuja, että koala pitää lopettaa. Tavaratalojätti, joka lanseerasi mainoksen, on vetänyt sen pois palautteen takia. 

-Tämä on todellista ajattelemattomuutta ja välinpitämättömyyttä maailmantähdeltä. Perry on niin monen nuoren roolimalli ja ihailun kohde, joten tällainen julkisuus tuhoaa vain meidän tekemää työtä, sanoo Gold Coastilla työskentelevä villieläimiin erikoistunut eläinlääkäri Claire Madden.

Katy Perry on yksi seuratuimmisa julkisuuden henkilöistä Twitterissä. 

Lue myös: Katy Perry saavutti maagisen rajan Twitterissä - katso seuratuimmmat julkkikset

Lue myös: Katy Perry kommentoi vihdoin Orlando Bloomin peniskuvia: "Hän halusi näyttää ihmisille rannassa!"

Lähde: Independent

Kuuntele Radio Novaa puhelimellasi

RadioPlay tarjoaa mielenkiintoisia sisältöjä kuunneltavaksi silloin kuin sinä haluat.

Lataa puhelimeesi RadioPlay -sovellus!

Lataa App Storesta Lataa Sovellus Google Play:stä

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat