Kuva: Shutterstock

Huoli koronaviruksesta ruuhkautti Päivystysapu-palvelun: "Lievistä oireista ei tule enää ilmoittaa"

16.03.2020 14:30 - Lauri Kujanpää

Koronavirus aiheuttaa suurta huolta ympäri Suomen.

Koronavirus on aiheuttanut huolta jo useita viikkoja ympäri maapallon. Myös Suomessa ihmiset ovat viruksesta peloissaan ja nyt HUS tiedottaa, että Uudenmaan Päivystysapu -palvelu on ruuhkautunut.

- Viime päivinä koronavirukseen liittyviä puheluita on tullut todella runsaasti, kommentoi Uudenmaan Päivystysavun palvelupäällikkö Hanna Vainio HUSista ja kertoo, että uutta henkilökuntaa palkataan lisää.

Tiedotteen mukaan koronavirukseen liittyvistä puheluista suuri osa on liittynyt huoleen tai hyväkuntoisen lieviin oireisiin. Vain pieni osa soittajista on ohjattu näytteenottoon.

HUS tiedottaa, että lievistä oireista ei tule enää ilmoittaa terveydenhuoltoon.

"Lievistä hengitystieoireista, vaikka epäilisikin koronavirustartuntaa, ei tule enää ilmoittaa terveydenhuoltoon, vaan tulee jäädä kotiin sairastamaan. Jatkossa koronavirusnäytteitä otetaan ainoastaan ryhmiltä, joiden tartuntojen selvittäminen on kriittisintä. Päivystysapuun tai terveydenhuollon muihin yksiköihin tulee olla yhteydessä ainoastaan, jos vointi on sellainen, ettei kotihoidolla pärjää.

Oman terveysaseman aukioloaikoina ollaan yhteydessä terveysasemalle tai työterveyshuoltoon ja sen ollessa suljettuna Päivystysapuun. Osalla kunnista on puhelinpalvelut, joihin koronavirustartuntaa epäilevät sekä lisätietoa aiheesta kaipaavat voivat olla yhteydessä. Hätätilanteessa tulee aina ottaa yhteyttä hätänumeroon 112."

Tiedotteessa myös muistutetaan, että Päivitysapu-palvelu on tarkoitettu kiireellistä apua tarvitseville.

Lue myös: Koronavirus uhkaa viihdevuotta 2020 - listasimme tapahtumat, jotka on jo peruttu

Lue myös: Antti Holman rauhoittelevaa koronavirusvideota kiitellään somessa: "Suomen kansa tarvitsi tätä"

Lähde ja lisätiedot: HUS

Kilpailut

Uusimmat