Kuva: Shutterstock

Onko sinulla vaikeuksia saavuttaa tavoitteita? Kolme syytä jatkuvaan epäonnistumiseen

16.01.2019 09:15 - Niki Miettinen

Näihin kolmeen neuvoon keskittymällä sinulla on paremmat mahdollisuudet onnistua.

Elämäntapamuutokset voivat olla erittäin haastavia, oli kyseessä sitten laihduttaminen, uuden harrastuksen aloittaminen tai terveellisemmät elämäntavat. Monet aloittavat uudenvuodenlupauksilla, jotka saattavat unohtua ensimmäisten kuukausien jälkeen.

Listasimme kolme syytä, joihin keskittymällä sinulla on paremmat mahdollisuudet onnistua elämäsi muutoksissa.  

1. Tavoitteet

Monilla on tapana asettaa itselleen liian kunnianhimoiset tavoitteet.

Tavoitteet voivat usein olla mahdottomia, kuten esimerkiksi se, että laihduttaa viikossa pysyvästi 10 kiloa, tai lopettaa kaikkien herkkujen syömisen kuin seinään. Moni myös saattaa kuvitella, että uutta harrastusta jaksaa useita tunteja joka päivä.

Aivomme kuitenkin soveltuvat paremmin pieniin tavoitteisiin, kuin suuriin muutoksiin. Kannattaa siis aloittaa itselle tärkeimmästä asiasta ja pohtia siihen aluksi muutos.

Jos tavoitteena on laihduttaminen, kannattaa aloittaa vaikka käyttämällä portaita hissin sijaan. Jos taas haluaa vähentää herkkujen syömistä, kantaa itselleen antaa lupa syödä yhtenä päivänä viikossa mitä tahtoo. Uutta harrastusta voi sen sijaan kokeilla vaikka 10 minuuttia muutamia kertoja viikossa.

2. Kärsimättömyys

Kärsivällisyys on yksi tärkeimmistä asioista uudenvuodenlupauksen pitämiseen. Muutokset eivät tapahdu hetkessä, joten älä siis turhaudu muutaman viikon tai kuukauden jälkeen. Et välttämättä itse edes havaitse muutoksia, mutta muut huomaavat sen kyllä.

Kaikissa tavoitteissa kannattaa pyrkiä saamaan lupauksista uusia tapoja rutiinien kautta: Kun asiasta tulee rutiini, sitä on helpompi noudattaa. Kannattaa myös miettiä asioita oman onnellisuuden kautta: Kasvattaako uusi tapa omaa onnellisuutta, vai tuleeko siitä vain liikaa stressiä?

3. Vertailu

Itsensä vertaaminen muihin saattaa masentaa, ja voi tuntua jopa siltä, että muut onnistuvat elämässä paremmin kuin sinä. Esimerkiksi joku muu saattaa tehdä jo nyt niitä asioita, mihin itse haluaisit päästä.

Kannattaa kuitenkin muistaa, etteivät kaikki aloita samoista lähtökohdista. Voit olla ylpeä jo siitä, että yrität.

Yksinkertaisesti sanottuna, mikäli tahdot onnistua elämäntapamuutoksessa, kannattaa sinun ottaa kerrallaan pieniä askelia, noudattaa rutiineja kärsivällisesti ja olla vertailematta itseäsi muihin.

Lue myös: Muutokset, jotka jokaisen tulisi tehdä vuonna 2019 - lisäävät hyvinvointia merkittävästi

Lue myös: Terapeutit suosittelevat: Uudenvuodenlupaukset, joilla parannat terveyttäsi

Lue myös: Teitkö uudenvuodenlupauksia? Helpot niksit, joiden avulla pysyt päätöksissäsi

Lähde Today

Kilpailut

Uusimmat