Kuva: Shutterstock

Epäsäännöllinen unirytmi ja taustamöly nukahtaessa - Iltarutiinit, jotka heikentävät muistiasi

12.11.2018 19:15 - Emmi Moilanen

Televisio tulisi aina sammuttaa ennen unille käymistä.

Kofeiinia myöhään iltapäivällä tai yömyssyn nauttiminen, voivat sotkea unirytmiä ja heikentää yöunesi laatua. Heikentyneellä unenlaadulla voi olla haitallisia vaikutuksia myös muistin toimintaan. Bustle-sivusto haastatteli asiantuntijoita ja selvitti, millä tavalla iltarutiinit voivat vaikuttaa muistin toimintaan.

Voit lukea alta haitalliset tavat ja asiat, joihin olisi hyvä kiinnittää tarkempaa huomiota iltaisin.

Käytät elektroniikkalaitteita ennen nukkumaanmenoa

Älylaitteista ja muista elektroniikkalaitteista hohtava sininen valo heikentää elimistön melatoniin tuotantoa, jolloin nukahtaminen voi vaikeutua. Lyhyiksi jääneet yöunet vaikuttavat epäsuotuisasti myös muistin toimintaan.

- Sinisen valon on osoitettu vaikuttavan vuorokausirytmiin. Suosittelen laittamaan elektroniikalaitteet pois tuntia ennen nukkumaanmenoa, muistuttaa psykologi ja uniasiantuntija Sara Nowakowski.

Nukahdat television ollessa päällä taustalla

- Taustalla hälisevä televisio ja siitä hohkaava valo voivat vaikuttaa unesi laatuun, jolla puolestaan on vaikutuksia muistiin, Nowakowski kertoo.

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että televisio päällä nukkuminen ei vain heikennä unesi laatua, vaan lyhyentää myös yöunta.

Sinulla ei ole säännöllistä nukkumaanmenoaikaa

Epäsäännöllinen nukkumaanmenoaika vaikuttaa niin unen laatuun kuin määräänkin, mutta saattaa heikentää myös unen eri vaiheita.

- Epäsäännöllinen unirytmi ei tee hyvää aivoillesi. Jos nukut viikonloppuisin pitkään ja heräät maanantaiaamuna taas hyvin aikaisin, herätyskello saattaa katkaista unesi juuri sen syvimmässä vaiheessa, Nowakowski kuvailee.

Ympäristösi ei ole optimaalinen nukkumiselle

Useimmat ihmiset eivät huomaa ajatella sitä, että myös makuuhuoneella voi olla merkittäviä vaikutuksia unenlaatuun.

- Puhdas, viileä, pimeä ja hiljainen nukkumisympäristö takaa parhaimmat mahdolliset unet. Jos nukahdat televisio päällä sotkuisessa huoneessa, saatat tehdä hallaa unenlaadulle, kertoo neurologi Tim Royer.

On siis tärkeää kiinnittää huomiota nukkumisympäristöön ja riittävään unen määrään, jos haluat, että myös muistisi pysyy niin terävänä kuin mahdollista.

Lue myös: Rakastatko nukkumista? 6 asiaa, joihin todennäköisesti samaistut

Lue myös: Parantaa ihon ja hiusten kuntoa, säännöllistää hormonitoimintaa... - 5 loistavaa syytä nukkua alasti

Lue myös: Monet huonontavat muistiaan tietämättään arkisilla asioilla - syyllistytkö?

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat