Kuva: Shutterstock

Myös alkoholille voi olla allerginen - katso millaiset oireet kertovat yliherkkyydestä

05.09.2018 22:15 - Emmi Moilanen

Alkoholiallergia voi aiheuttaa kutisevaa ihottumaa tai kivuliaita vatsanväänteitä.

On tavallista, että baari-illan aikana nautitut alkoholijuomat tuntuvat seuraavana aamuna krapulaisena olona, jolloin vatsaa vääntää ja olo on huono. Joskus oireet voivat yllättää jo drinkkejä juodessa, jolloin kyse voi olla alkoholiallergiasta.

Popsugar haastatteli ihotautilääkäri Sonia Batraa, joka kertoi julkaisulle, millaisia oireita alkoholiallergia voi aiheuttaa.

Punainen ja kuumottava iho

Alkoholin nauttiminen voi aiheuttaa punertavat posket ja pienten hikikarpaloiden nousemisen otsalle. Jos kasvosi kuitenkin muuttuvat laajalta alueelta ärhäkän punaisiksi, on mahdollista, että olet allerginen alkoholille.

Nokkosihottuma

Nokkosihottuma ja iholle nousevat paukamat ovat myös reaktio, jonka alkholijuomien nauttiminen allergiselle voi aiheuttaa.

- Paras keino välttää ihoärsytystä on vähentää juomista tai välttää niitä alkoholijuomia, jotka erityisesti tuntuvat laukaisevan reaktion, Batra neuvoo.

Hänen mukaansa oireita voi kokeilla lievittää esimerkiksi viileällä hauteella, joka rauhoittaa tulehdusta.

Hengitysvaikeudet

Alkoholiallergiasta kielivät myös juomisen aikana ilmaantuvat hengitysvaikeudet ja tukkoinen tai vuotava nenä. Batran mukaan myös karhea kurkku on mahdollinen allergiaoire.

Ripuli ja pahoinvointi

On melko normaalia, että krapulassa vatsaa tuntuu vääntävän ja olo on huono. Jos oireet kuitenkin alkavat jo juomisen aikana, on mahdollista, että olet yliherkkä alkoholille.

- Alkoholi voi altistaa vatsakivuille ja ruuansulatuselimistön ärsytykselle, Batra selittää oireilua.

Lue myös: Tiesitkö? Julkisuuden henkilöt, jotka eivät juo ollenkaan alkoholia

Lue myös: Onko sinulla alkoholiongelma? 8 kysymyksen avulla tiedät

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat