Taiteilija tekee niin kauniita smoothieita ettei niitä tee mieli syödä - katso vaikka itse

30.08.2017 17:15 - Katariina Auvinen

Rachel Lortonin Instagram-kuvat ovat ihastuttaneet tuhansia ihmisiä.

Teksasissa asuva Rachel Lorton on jo pienestä saakka nähnyt monet ruoka-aineet eri tavalla kuin muut. Pienenä hän kertoi parsakaalien olevan puita ja kukkakaalin nuppujen olevan pilviä. Hän lopetti lihan syömisen jo 12-vuotiaana. Parikymppisenä nainen alkoi kiinnittämään entistä enemmän huomiota terveelliseen ruokavalioon. 

Alkujaan hän rakastui ajatukseen tehdä syömistään smoothieista hieman esteettisesti kauniimpia. Niinpä hän alkoi jakaa kuviaan myös Instagram-tilillään. Kuvien suosio yllätti hänet totaalisesti. Ihmiset ihastelivat Lortonin tekeleitä ja kehuivat niitä vuolaasti. Hän halusi alkujaan näyttää ystävilleen, että terveellisesti syöminen voi olla sekä maukasta että hauskaa. 

Nainen on ennen työskennellyt meikkitaiteilijana, joten luovuus ja taiteellisuus ovat aina kulkeneet käsi kädessä hänen elämässään. Nykyisin Lortonin Instagram-kuvia ihastelee 25,9 tuhatta seuraajaa. 

Katso kuvia smoothieista alta. 

Lue myös: Teinityttö luo meikeillä kasvoihinsa julkkisten muotokuvia - katso

Lähde: Instagram

Kilpailut

Uusimmat