Kuva: Fotolia

Pasta ei sittenkään lihota - uutuustutkimus selvitti, mitä vältellä sen sijaan

05.07.2016 14:15 - Senni Loikala

Tutkimuksen mukaan kohtuullinen pastan syönti voi jopa auttaa sinua pysymään terveellisissä vaakalukemissa.

Painoaan tarkkailevat ihmiset välttelevät usein pastan syöntiä, koska sen ajatellaan olevan epäterveellistä. Tuoreen, Nutrition & Diabetes -lehdessä julkaistun italialaisen tutkimuksen mukaan pasta voi joissain tapauksissa kuitenkin jopa auttaa pysymään terveellisessä painossa. Tutkimuksesta uutisoi Science Alert.

Pastalle kyllä, lihalle ei

Tuloksista selvisi, ettei pastaa kohtuullisessa määrin syöneet henkilöt olleet muita painavampia, vaan päinvastoin. Pastalla herkuttelu yhdistyi muita solakampaan olemukseen.

Tutkimuksesta puhuttaessa kannattaa ottaa huomioon, että osallistujat noudattivat terveellisenä pidettyä Välimeren ruokavaliota. Siihen sisältyy yleensä runsaasti muun muassa kalaa, vihanneksia, kasviksia, hedelmiä, pähkinöitä ja neitsytoliiviöljyä, kun taas lihan ja maitotuotteiden käyttö on vähäisempää.

Tutkimukseen osallistui yli 20 000 Etelä-Italiassa asuvaa henkilöä, jotka olivat iältään yli 35-vuotiaita. He vastasivat kyselyyn, jossa selvitettiin tarkasti heidän ruokailujaan viimeisen 24 tunnin ajalta. Tutkijoita kiinnosti erityisesti pastan syömisen yhteys osallistujien painoon.

Jos tahdot hyvän syyn pasta-annoksen nauttimiseen hyvällä omallatunnolla, kannattaa sinun vähentää liha- ja maitotuotteiden kuluttamista ja inspiroitua Välimeren ruokavaliosta.

Lähde: Science Alert

Maistuisiko lihapullapasta Vappu Pimiän tyyliin? Pääset reseptiin tästä.

Lue myös: Kiehuuko pastavesi yli? Helppo niksi ongelman ratkaisemiseksi

Lue myös: Älä lisää öljyä, suola sen sijaan on pakollista - italialaisten 10 täsmäohjetta hyvään pastaan

Kilpailut

Uusimmat