Kuva: Shutterstock

Miksi ihminen jää huonoon suhteeseen? Vastaus saattaa yllättää

20.11.2018 10:15 - Reija Saarinen

Joskus on hyvä ajatella pelkästään itseään.

Miksi ihminen jää suhteeseen, joka tekee hänet onnettomaksi? Se on kysymys, jota varmasti lähes jokainen on miettinyt jossain kohtaa elämäänsä.

Voisi kuvitella, että asiaan on olemassa jokin erikoinen syy, mutta todellisuus on vieläkin ihmeellisempää. Tuoreen tutkimuksen mukaan näyttää nimittäin siltä, että huonoon suhteeseen jäädään usein erittäin epäitsekkäistä syistä, nimittäin siksi, ettei haluta loukata tai satuttaa toista.

- Vaikka ihminen itse ei saisi suhteesta mitään, eikä olisi onnellinen, hän saattaa uskoa, että suhteen toinen osapuoli on onnellinen. Ihminen saattaakin siis ajatella, että jos hän jättää puolisonsa, tämä murenee ja juuri se ajatus saa usein ihmisen jäämään suhteeseen, psykologi Samantha Joel kertoo.

Tämä tulos on siis täysin erilainen kuin se olettamus, jonka mukaan ihminen jäisi siksi, että pelkää olla yksin.

- Näyttää siltä, että ihmiset, jotka ajattelevat paljon toisia, ovat hyviä sopeutumaan onnellisiin suhteisiin, mutta he ovat myös heitä, jotka usein jäävät muiden takia, sillä eivät halua satuttaa. Se on kaksiteräinen miekka.

- Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei kukaan halua rinnalleen sellaista kumppania, joka ei oikeasti siinä halua olla, Joel toteaa.

Aiemmin olemme kertoneet, että on olemassa kahta erilaista parisuhdetyyppiä. Kumpaan sinä itse kuulut, sen voit selvittää täällä.

Lue myös: Asiat, joita ei koskaan tulisi sietää parisuhteessa - oletko sortunut?

Lue myös: 10 asiaa, jotka hyvinvoiva parisuhde tarvitsee - toteutuvatko omassa suhteessasi?

Lähde: Whimn

Kilpailut

Uusimmat