Kuva: Shutterstock

Suunnitteleeko kumppanisi eroa? Merkit, joista tiedät

12.06.2018 12:15 - Reija Saarinen

Muutamat selkeät merkit kertovat siitä, että toinen miettii suhteesta lähtemistä tosissaan.

Ero on aina kova paikka ja erityisen pahaa se tekee silloin, kun itselle kaikki tulee täytenä yllätyksenä. Voiko tilanteeseen siis koskaan täysin varautua?

On olemassa muutamia selkeitä merkkejä, jotka kertovat siitä, että toinen miettii eron mahdollisuutta. Niiden huomaaminen saattaa helpottaa shokkia ja parhaimmillaan se avaa väylän keskustelulle, joka saattaa johtaa rakkauden uudelleen syttymiseen.

Mutta millaisia merkkejä sitten kannattaa tarkkailla?

1. Kumppanisi mielialat vaihtelevat todella usein, ja hänestä on tullut ehkä aiempaa kiukkuisempi. Hän ei juurikaan enää naura, vaan on lähinnä alakuloinen. Se saattaa kertoa siitä, että hän ei koe oloaan enää onnelliseksi ja miettii siksi suhteen jättämistä.

2. Hän viettää kanssasi entistä vähemmän aikaa ja kulutta sen suureksi osaksi esimerkiksi töiden tai harrastusten parissa. Hän ei koe enää tärkeäksi aikatauluttaa kalenteriinsa aikaa vain teille kahdelle.

3. Hänen seksihalunsa ovat hiipuneet olemattomiin, eikä hän muutenkaan nauti minkäänlaisesta läheisyydestä.

Jos siis suhteessa ilmenee ylläolevia merkkejä, kannattaa ottaa asia puheeksi. Asioille voi ehkä vielä tehdä jotain, ja jos ei voi, kannattaa eroa miettiä.

Lue myös: Vaikea ero takana? 10 parasta vinkkiä erosta selvitymiseen

Lue myös: Missä vaiheessa avioliittoa petetään todennäköisimmin? Naisilla ja miehillä ero

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat