Kuva: Fotolia

Oletko onneton parisuhteessasi? Salakavalat merkit paljastavat

10.01.2018 11:15 - Emmi Moilanen

Eräs hälytysmerkki on se, että huomaat jatkuvasti keksiväsi tekosyitä, jotta sinun ei tarvitsisi vielä mennä kotiin.

On normaalia, että parisuhteessa olo tuntuu silloin tällöin alakuloiselta. Jos kuitenkin huomaat toistuvasti mielialasi olevan matalalla, on mahdollista, että parisuhteesi tekee sinut onnettomaksi huomaamattasi.

YourTango kokosi yhteen merkit jotka voivat paljastaa sen, että suhteesi saa olosi alakuloiseksi ja onnettomaksi.

Hälytysmerkit, joita kannattaa tarkkailla:

1. Olet tylsistynyt, etkä odota enää innolla yhteistä aikaa tai tulevia treffejänne.

2. Huomaat keksiväsi jatkuvasti tekosyitä, jotta sinun ei tarvitsisi viettää aikaa yhteisessä kodissanne.

3. Saat itsesi kiinni valkoisten valheiden kertomisesta kumppanillesi. Saatat esimerkiksi todeta, että kaikki on hyvin välillänne, vaikka mieltäsi selkeästi kaihertaa jokin.

4. Tunnet houkutusta syrjähyppyyn ja flirttailet nykyään mielelläsi muille, kuin omalle kumppanillesi.

5. Ette jaa asioita toisillenne enää yhtä paljon kuin aikaisemmin. Voi olla, että avaudut nykyään mieluummin ystävillesi, sillä sinusta tuntuu, että he ymmärtävät sinua paremmin kuin kumppanisi.

6. Käytät juhlimista ja alkoholia pakokeinona parisuhteestanne sekä omista ajatuksistasi.

7. Huomaat, että sinua ei kiinnosta kuunnella kumppanisi murheita samalla tavalla kuin ennen.

8. Tunnet alemmuutta parisuhteessasi.

9. Huomaat itkun olevan herkässä, kun sinulta kysytään, miten voit.

10. Välttelet fyysistä kontaktia kumppanisi kanssa.

11. Huomaat, että olet alkanut kadehtia muiden ihmisten tasapainoisia parisuhteita.

12. Olosi on jatkuvasti ärtynyt.

Lue myös: Ottaako ystävyys enemmän kuin antaa? Hälytysmerkit, jotka paljastavat myrkyllisen kaverisuhteen

Lue myös: Kannattaa olla sinkku! 8 hyvää syytä

Lähde: YourTango

Kilpailut

Uusimmat