Kuva: Senja Rapila

IL: Juha Tapio aikoo priorisoida perheeseen tauollaan: "En ole yhtään kesää viettänyt kotona"

29.12.2018 15:15 - Senja Rapila

Artisti aikoo jäädä tauolle vuonna 2020.

Muusikko Juha Tapio, 44, kertoi aiemmin joulukuussa jäävänsä ensi vuoden jälkeen tauolle musiikkihommista. Artisti kertoo Iltalehden haastattelussa, että syynä taukoon on jatkuva työtahti, joka ei hellitä ainakaan tekemällä. Vuosi 2019 on vielä suunniteltu täyteen, mutta sen jälkeen alkaa niin kutsuttu erätauko.

– Tämä päätös liittyy työssä jaksamiseen, mutta myös työn säännöstelyyn. Haluan tehdä tätä hommaa hyvissä voimissa myös silloin, kun olen 75-vuotias. Kevään Pieniä taikoja -keikka Hämeenlinnassa on viides loppuunmyyty keikka Hämeenlinnassa vuoden sisään. Ei tuollaista tahtia pysty ylläpitämään loputtomiin, Juha Tapio sanoo Iltalehden haastattelussa.

– Voi käydä niin, että joku keikka ei olekaan enää loppuunmyyty. Vaikka ihmiset eivät ole osoittaneetkaan kyllästymisen merkkejä, minun täytyy olla tässä askeleen edellä.

Tauollaan Tapio aikoo keskittyä perheeseensä, jolle hän ei ole mielestään voinut antaa tarpeeksi aikaa uransa ohella - ainakaan kesäisin.

– Mun pojat tulevat kohta täysi-ikäisiksi, enkä ole yhtään kesää viettänyt kotona. Sekin on iso syy. Tauolla elämäni on varmasti perhekeskeisempää, kun en ajele joka viikonloppu räntäsateissa keikkamatkoilla.

Lähde: Iltalehti

Lue myös: Pate Mustajärvi pitää urheilusta ja lukemisesta - 'Ennen mentiin pubiin, nykyään sauvakävelemään'

Lue myös: Reino Nordin julkaisi uuden kappaleen - kuuntele Veitsenterällä

Kilpailut

Uusimmat