Kuva: Erica Alaluusua

Alma ei halua leimautua Suomen ainoaksi toivoksi: "Loppupeleissä minun pitää tyydyttää omat tarpeeni"

12.10.2018 13:15 - Erica Alaluusua

Alma pärjää maailmalla, koska ei yritä olla muuta kuin "Alma from Finland".

Alma palkittiin tänä vuonna EBBA-palkinnolla, jotka jaetaan vuosittain kymmenelle eurooppalaiselle nousevalle artistille, joiden musiikki on menestynyt myös kotimaan ulkopuolella.

Myös Britannian yleisradio BBC nosti artistin yhdeksi nousevaksi kyvyksi Sound of -listalleen, jota on julkaistu vuodesta 2003 saakka. Samaisella listalla ovat olleet muun muassa Adele ja Ellie Goulding. Tämän lisäksi Alma on työskennellyt muun muassa Dua Lipan, Charli XCXn sekä Miley Curyksen kanssa. 

Moni suomalaisartisti on tavoitellut kansainvälistä suosiota, mutta harva onnistuu. Mitä Alman kohdalla tehtiin oikein?

Mitään jippoa ei ole. Voice.fin haastattelussa Alma kertoo, ettei yrittänyt olla muuta kuin on, ja se toimi.

– Olen vain ollut oma itseni, "Alma from Finland". Kai sen paketin pitää olla kunnossa. Ehkei Suomessa ole ollut sellaista rohkeutta lähteä yrittämään, vaan on enemmänkin tehty asioita sinne tänne. 

Almalla on asennetta, ja se viehättää. Artisti tekee mitä haluaa, eikä halua asettua Suomen ainoaksi vientituotteeksi. 

– Minun ei tarvitse tehdä electropoppia, jos en jaksa kuunnella sitä. Voin tehdä vaikka heviä, jos haluan. En vain ota Suomen ainoa toivon leimaa, Alma toteaa.

Menestystä tärkeämpää Almalle on olla onnellinen.

– Vaikka olen artisti, olen myös ihminen. Loppupeleissä minun pitää tyydyttää vain omat tarpeeni. On pitänyt miettiä, haluanko olla vuoden päästä miljonääri vai tehdä levyn, jota oikeasti rakastan.

Lue myös: Bestiksiksi hetkessä: Alma ja supertähti Miley Cyrus ottivat yhdessä kimppatatuoinnit!

Kilpailut

Uusimmat