Kuva: Thomas Hanses

Anssi Kela Saara Aallon viisukappaleesta: "Näen menetetyn mahdollisuuden"

08.05.2018 13:00 - Reija Saarinen

Kelan mukaan Aalto ja piano olisivat olleet kova yhtälö.

Saara Aalto, 31, nousee tänään lavalle euroviisuissa, kun vuorossa on viisujen ensimmäinen semifinaali. Monet suomalaiset asettuvatkin tänään tv:n eteen jännittämään sitä, pääseekö Aalto lauantaina järjestettävään finaaliin.

Konserttisalikiertueestaan tänään uutisoinut Anssi Kela vieraili aamulla Radio SuomiRockin lähetyksessä ja kertoi oman mielipiteensä Aallon viisukappaleesta. Hänen mukaansa Aalto ja piano olisivat olleet kova kombo.

- Näin sen videon, kun Saara oli tehnyt sen akustisen version, jossa hän lauloi kaikilla viisukielillä kyseisen kisakappaleen. Olen varma, että jos hän vetäisi sen, niin hän olisi heittämällä palkintopallilla. Se oli nerokas veto. En tajua, miksei sitä tehdä niin, Kela pohtii.

- Olen kuullut pari kertaa kyseisen kilpailukappaleen ja se on mun mielestä ihan ok biisi, mutta saa nähdä mihin riittää.

Kelan mukaan Monsters-kappaleen nykyinen toteutus saattaakin hukkua massaan.

-  Jos Saara olisi esittänyt tämän kyseisen kappaleen eri kielillä, jokainen maa olisi odottanut sitä, että koska kuullaan sitä oman maan kieltä, Kela pohtii.

- Tietenkin toivon, että Saara menestyy. Näen kuitenkin menetetyn mahdollisuuden.

Semifinaali alkaa kello 22 Suomen aikaa. Aalto esiintyy numerolla 15. Kaikkiaan kisaajia on 19.

Kelan mainitseman vedon pääset katsomaan alta.

Kuuntele radio SuomiRockin aamu arkisin 6-10.

Radio SuomiRock, Iskelmä, Radio Nova ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Saara Aallon viisuesityksessä koko ajan vaaran paikkoja - "Onhan tuo riskaabeli"

Kilpailut

Uusimmat