Kuva: Senja Rapila

Anssi Kela: Puhuminen on auttanut sydänsuruissa

29.11.2017 10:30 - Anna Hopi

Muusikko Anssi Kelan uusi Rakkaus upottaa -kappale on vertaistukibiisi ihmisille, jotka ovat käyneet elämässään vaikeita asioita läpi.

Laulaja Anssi Kelan kellaristudio on remontissa. Hän tekee tällä hetkellä tulevaa levyään ja uusia biisejä kotona remonttimelskeen keskellä. Silti Kela vaikuttaa tyytyväiseltä tuotoksiin, kun hän saapuu Voice.fi -sivuston haastatteluuun keskustelemaan uudesta Rakkaus upottaa -kappaleestaan.

- Kappaleessa on lohduttavuutta. Levy-yhtiö piti sitä aluksi jopa vähän synkkänä, mutta mielestäni biisissä on toivoa. Rakkaus upottaa on vertaistukibiisi. Se on suunnattu niille, jotka käyvät vaikeita asioita läpi. Haluan kappaleella muistuttaa, että ympärillä on todennäköisesti ihmisiä, jotka ovat käyneet saman läpi, ja että puhuminen auttaa, Anssi Kela hymyilee.

- Olen huomannut monessa kohdassa elämässä, että jos olen käynyt läpi vaikeuksia, sydänsuruja tai vaikeita päätöksiä, olen saanut apua siitä, kun olen kertonut ajatuksiani toiselle ihmiselle. Se kirkastaa omia ajatuksia.

(kuva: Senja Rapila)

Muusikko sanoo ammentaneensa kappaleeseen muistoja niistä tunteista, kun omassa elämässä on ollut rankkoja ajanjaksoja.

- Musiikki on helpottanut oloa. Ajattelen silti niin, että sydänsurut ja rakkaushuolet ovat jännä ilmiö. Sama tunne, joka voi viedä meidät korkeimmalle huipulle, ja mistä tulee paras fiilis ikinä, voi myös olla todella musertavaa ja viedä syvimpiin mahdollisiin vesiin, Kela kertoo.

- Omalla kohdalla juuri se on auttanut, että olen avautunut ajatuksistani muille. Se ei ehkä ole miehelle niin luontevaa, että noista puhutaan. Onneksi ympärilläni on ollut ihmisiä, joille olen voinut puhua avoimesti. Aika parantaa useita haavoja, vaikka sen sanominen ei lohduta siinä tilanteessa. Ei mikään olotila ole onneksi pysyvä.

(kuva: Senja Rapila)

"En tee muuta kuin uusia kappaleita"

Luova prosessi omaa levyä tehdessä on tällä kertaa täysin poikkeava, sillä Kela ei normaalista poiketen pakerra biisejä kellaristudiossaan. Sen sijaan hän vei työpöydän kotinsa toiseen huoneeseen ja kuuntelee päivittäin remonttiääniä ja poraamista.

Silti luova virtaus on käynyt mutkattomasti ja kappaleita on syntynyt.

- Se luova moodi on napsautettu päälle. Olen usein sellainen, että kun aloitan tekemään kappaleita, en tee mitään muuta. Vähän rauhatonta tässä remontissa on tehdä biisejä, vaikka niitä on kivasti syntynytkin, hän sanoo.

- Remontin keskellä eläminen on helvettiä, mutta olen innoissani, että pitkään suunniteltu kellariremontti toteutuu. Vietän siellä eniten aikaa kotonani. Toivon silti, että jouluun mennessä saisin oman katakombini takaisin, laulaja veistelee.

Rakkaus upottaa oli ensimmäinen kappale, jonka Kela teki viime keväänä tulevaa seitsemättä studioalbumiaan varten. Muusikko sanoo, että kappaleen vastaanotto vaikuttaa siihen, millainen tulevasta levykokonaisuudesta tulee.

- Jos biisi löytää yleisönsä, voin mennä kappaleen polkua vähän pidemmällekin, hän sanoo.

Lue myös: Anssi Kelalla on yksi pahe: "Olen siinä holtiton"

Lue myös: Anssi Kelan lapsuusmuisto: Joulupukki pelästytti suunniltaan

Kilpailut

Uusimmat