Kuva: AOP

Katri Helena onnittelee Saara Aaltoa ulkomaille lähtemisestä: "Hän tajusi itse, kuinka lahjakas on"

09.12.2016 14:00 - Vilma Kaura

Iskelmätähden mukaan Saara Aallon kaltaisille artisteille lähtö ulkomaille saattaa olla uran kannalta paras vaihtoehto.

Suomifaniksi tunnustautuva Katri Helena kertoo olevansa erityisen ylpeä kotimaisista urheilijoista ja artisteista, jotka ovat menestyneet maailmalla. Iskelmätähti sanoo seuranneensa viimeaikoina tarkalla silmällä Ison-Britannian X-Factorissa kilpailevaa Saara Aaltoa, joka on edennyt TV-sarjassa finaaliin.

Katri Helenan mukaan maailmalle lähteminen ei ole itsestäänselvyys, sillä ulkomailla pärjäävät vain tietyntyyppiset ihmiset, joilla on uskallusta ottaa hyppy tuntemattomaan.

- Saara Aallolla on ollut rohkeutta lähteä. Lisäksi hän on tajunnut itse, kuinka monipuolinen ja lahjakas hän on, laulaja kehuu.

(kuva: Mikko Räsänen)

"Hän on ollut sen arvoinen, mitä on ajatellut"

Katri Helena kuvailee Saara Aallon menestymistä ulkomailla ylistyssanoin. Iskelmätähden mukaan Aallolla on ollut X-Factorin kaltaiseen ohjelmaan vaadittavaa kanttia ja hän on lunastanut suosionsa yleisön keskuudessa.

- Saara on kestänyt sen kaiken, mitä ohjelma on vaatinut ja hän on ollut sen arvoinen, mitä hän on ajatellut.

Katri Helena uskoo, että lähtö Suomesta oli Saara Aallon uran kannalta paras mahdollinen päätös. Hän muistuttaa, että esimerkiksi oopperatähti Karita Mattilan kohdalla menolipun ottaminen ulkomaille on ollut ratkaiseva tekijä artistin uralla.

-  Minusta tuntuu, että Saara Aallolla on ehkä turhan suuri siipiväli kotimaiseen kevyen musiikin rintamaan. Hienoa, että nämä ihmiset uskaltavat lähteä pois Suomesta, hän linjaa.

Lue myös: Katri Helenan yllätysveto: Palaa tanssilavoille vuosien tauon jälkeen!

Kilpailut

Uusimmat