Haaveiletko muotialasta? Suomalaissuunnittelijat antavat parhaat tärppinsä

27.07.2017 21:15 - Bauer Media / Henna Koste

Paola Suhonen, Terhi Pölkki ja Irene Kostas ovat löytäneet oman juttunsa suunnittelijoina.

Muotiala vaikuttaa kirjojen ja elokuvien maailmassa hohdokkaalta. Se saa monet haaveilemaan urasta muodin huipulla. Todellisuudessa esimerkiksi oman vaatemerkin perustaminen voi olla pitkä ja kivinenkin tie.

Kolme suomalaista suunnittelijaa kertoo, kuinka he ovat onnistuneet luomaan visionsa ympärille kokonaisen brändin sekä sen, miten sitä pidetään yllä.

Jos et breikkaa Suomessa, maailma on auki

Ivana Helsinki on yksi suomalaisen muodin suurimpia nimiä. Sen perustamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Paola Suhonen on nainen kauniiden mekkojen ja tunnettujen printtien takana.

- Vaikka Suomessa oma juttu ei menesty, on maailma silti avoin, Suhonen kannustaa.

Ivana Helsinki on kuuma nimi Japanin ja Korean markkinoilla. Suosion resepti on aasialaisiin iskevä skandinaavisuus yhdistettynä ripaukseen slaavilaisuutta.

Tärkeää on, että asiakkaiden rakastama tyyli säilyy tavalla tai toisella vuodesta toiseen. Ivana Helsinki tunnetaan mekoistaan. Alkutaipaleelta tutut maatuska- ja telttaprintit yhdistetään vahvasti brändin nimeen.

Paola Suhonen perusti Ivana Helsinki -vaatemerkin siskonsa Pirjo Suhosen kanssa vuonna 1998. (kuva: Ivana Helsinki)

- Aina pitää olla uusia ideoita. Ehtymätön luovuus on tärkein piirre, suunnittelija korostaa.

Kilpailu on kovaa alalla kuin alalla ja mutta erityisesti se korostuu muodin parissa.

- Kaikilla on tähtäimessä breikata maailmalla.

Kaikkea ei pidä yrittää kuitenkaan tehdä yksin, vaan hyvä taustajoukko on kullan arvoinen.

- Ympärille tarvitaan ihmisiä, jotka ovat esimerkiksi loistavia markkinoinnissa ja niitä, jotka tietävät monipuolisesti tuotantopuolesta, Suhonen sanoo.

Ivana Helsingin takuuvarmaa tyyliä. (kuva: Ivana Helsinki)

Ennustusta vuosia eteenpäin

Irene Kostas Onar-merkin suunnittelija on noussut muotiväen suosioon parissa vuodessa. Hän kannustaa ylipäätään miettimään, mitkä ovat lähtökohdat alalle pyrkimiseen.

- Taustalla on oltava erittäin vahva intohimo, sillä muoti on maailman halutuimpia ja kilpailluimpia aloja, nainen sanoo.

Hän muistuttaa, että laskelmoidusti rakennetut jutut harvoin toimivat.

Koska tempo ja sykli ovat nopeita, on ajateltava jatkuvasti vuosia eteenpäin, joten ilmiöiden seuraaminen ja ennustaminen ovat olennainen osa suunnittelua. Tämä kaikki vaatii rohkeaa asennetta.

- On oltava tinkimätön ja määrätietoinen, mutta samalla työtä on tehtävä nöyrällä asenteella, Kostas kuvailee.

Hän toteaa, että oikotiet ovat harvassa.

Irene Kostas on nainen Onar-merkin takana. (kuva: Onar)

Onarin valikoimaan kuuluvat ekoturkikset, jotka on valmistettu muun muassa turkisteollisuuden hukkapaloista. (kuva: Onar)

Lähde työharjotteluun ulkomaille

Kenkäsuunnittelija Terhi Pölkin nimikkomerkki tunnetaan muun muassa puupohjaisista kengistään. Hän korostaa opiskelun tärkeyttä.

- Olen ehdottomasti koulutuksen puolesta puhuja. Opiskelin itse sekä AMK-tutkinnon että taiteen maisteriksi Lontoossa. Koulusta olen saanut todella paljon teoriatietoa alasta ja ymmärrystä laajemmin muotialaan ja alalla toimijoihin, hän iloitsee.

Terhi Pölkki lanseerasi nimeään kantavan kenkämerkin vuonna 2011. (kuva: Terhi Pölkki)

Pölkki kertoo opiskeluaikana muodostuneita verkostoja voi hyödyntää myöhemmin.

- Ulkomaiset harjoittelut ja työkokemukset ovat merkityksellisiä asioita itselleni ja kannustankin nuoria lähtemään Suomen ulkopuolelle kokemuksia hakemaan, kenkäsuunnittelija rohkaisee.

Jatkuvasti muuttuvalla muotialalla uusien asioiden nopeasta omaksumisesta on rutkasti hyötyä.

- Kilpailu on kova, joten hard-working asenne ratkaisee. Pitää olla osaamista myynnistä ja markkinoinnista, sillä lopulta ymmärrys siitä mihin tai kelle suunnitellaan helpottaa työtä, Pölkki sanoo.

Terhi Pölkin kengissä yhdistyvät kauneus ja käytännöllisyys. (kuva: Terhi Pölkki)

 Lue myös: Kauden trendikkäin kuosi on lainattu veroviraston Veeralta -katso tähtien tyylinäytteet

Lue myös: Kesän hittipaidassa on volyymia - löytyykö jo kaapistasi?

Lue myös: 5 syksyn jättitrendiä - osta jo nyt alesta

Kilpailut

Uusimmat