Internetin tyylikkäin mies valittiin - katso kuvat

02.02.2017 21:45 - Erica Alaluusua

Netin parhaimmaksi pukeutujaksi äänestetty Joseph Knowles käyttää vaatteisiinsa viikossa noin 37 euroa.

Vancouverilainen opiskelija Joseph Knowles on toistamiseen palkittu netin parhaimmaksi pukeutujaksi. Äänestys suoritettiin yhteisöpalvelu Redditin Male Fashian Advice -foorumilla, ja ääniä oli annettu kaiken kaikkiaan yli 632 000.

Knowles on tunnettu foorumilla, jonne hän jakaa asukuviaan ahkerasti. Hänet löytää muun muassa myös Instagramista sekä Tumblrista.

Knowlesin tyylikkäiden asujen sisältö on pääosin peräisin kirpputoreilta.  Hän kertoo, ettei liiemmin ostele tunnettuja tuotemerkkejä. Kirpputorikäyntien lisäksi hän muokkaa vaatteensa itselleen mieleisiksi muinoin kirpputorilta ostamaltaan ompelukoneella. Koneen käyttämistä hän harjoitteli YouTuben avustuksella, ja vaadittiin 15 tuhotut housut ennen ensimmäistä onnistumista.

Knowles viettää rutkasti aikaa etsien vaatteita ja kiertelee liikkeitä jopa kahtena päivänä viikossa. Hän käy tarkasti jokaisen liikkeen tarjonnan lävitse, jokaista tavaraa myöten. Knowlesin suosikkilöytö, tekoturkis, on peräisin naistenosastolta. Knowlesin mielestä naisten vaatteista löytää usein mielenkiintoisempia kuoseja, printtejä sekä kankaita kuin miesten osastolta.

Knowles myy vaatteensa takaisin kirpputorille käytettyään niitä riittävästi, joten talo ei varsinaisesti tulvi vaatteista. Tämä pitää myös kustannukset alhaisempina, rahaa vaatteisiin menee viikossa noin 37 euroa.

Lue myös: Katso, kuinka miesten muoti on muuttunut 100 vuodessa - mikä on suosikkityylisi?

Kilpailut

Uusimmat