Kuva: Shutterstock

10 asiaa, joihin jouluhullut samaistuvat varmasti - oletko jo kokenut tänä vuonna?

04.12.2018 10:15 - Bauer Media / Emmi Moilanen / Henna Koste

Jouluhullu tuntee sisällään pistävää haikeutta katsoessaan kesällä jouluelokuvia tai televisiosarjojen joulujaksoja.

Joulukuu on usean mielestä vuoden parasta aikaa. Loppuvuoden lämminhenkistä juhlaa odotetaan jo useita kuukausia etukäteen ja joulun pyhät tuntuvat lopulta kiirivän aivan liian nopeasti ohitse.

Listasimme alle seikat, joihin jokainen joulua innolla odottava varmasti samaistuu. Kuinka moni asia on toteutunut jo kohdallasi tänä vuonna?

Kuulostavatko nämä tutuilta?

1. Tv-sarjojen jouluspesiaalit aiheuttavat sinussa kateuden tunnetta katsoessasi jakson silloin, kun jouluun on vielä aivan liian pitkä aika.

2. Sinusta joulukalenterit ja muut herkut eivät koskaan tule liian aikaisin kauppoihin – päinvastoin, olet saattanut kysellä niitä jo lokakuun alkupuolella tuloksetta.

3. Sinun pitää suorastaan hillitä itseäsi, ettet hamstraa kaappejasi täyteen glögiä, konvehteja ja muita jouluherkkuja heti niiden ilmestyessä kauppoihin.

4. Joululaulut nostavat hetkessä tunnelman kattoon, etkä voi ymmärtää heitä, jotka pitävät lauluja turhanpäiväisinä renkutuksina.

5. Stressaat jo syksyn puolivälissä sitä, että mitä jos se täydellinen joulutunnelma ei saavukaan tänä vuonna.

6. Nautit kaupoissa vallitsevasta jouluruuhkasta ja kaiuttimista pauhaavat joululaulut ovat sinusta piste iin päälle. Joulumyyjäiset ovat sinulle paratiisi, jossa vaivut onnelliseen nirvanaan.

7. Olet miettinyt hyvissä ajoin, kuinka paketoit lahjasi, ja toisiinsa sointuvat lahjapaperit sekä narut odottavat h-hetkeä.

8. Lahjojen paketointi on yksi nautinnollisimmista jouluvalmisteluista ja voisit tehdä sitä vaikka vuoden jokaisena päivänä.

9. Haluat pitää tiukasti kiinni rakkaimmista jouluperinteistäsi ja harmistut, jos suunnitelmat muuttuvat sinusta riippumattomista syistä.

10. Nautit täysin rinnoin joulusta, mutta välillä mieleesi hiipii ajatus siitä, että pian vuoden paras aika on ohi.

Lue myös: 4 helppoa ideaa pikkujoulukampaukseen - katso kuvat ja ohjeet

Lue myös: Miehen koskettava jouluvideo nousi valtavaksi hitiksi - pystytkö katsomaan itkemättä?

Lue myös: Jouluinen tuorepuuro on maistuva aamupala - ota helppo ohje talteen

Kilpailut

Uusimmat