Kuva: Shutterstock

Mitä vuosi 2020 lupaa sinulle? Voice.fi:n vuosihoroskooppi paljastaa suurimmat käänteet

31.12.2019 17:00 - Emmi Moilanen

Voice.fi kertoo sinulle joka kuukausi, mitä tähtimerkit lupaavat elämääsi. Uudet horoskoopit julkaistaan aina kuukauden viimeisenä päivänä. Nyt kurkistetaan vuoteen 2020.

Vuoden vaihtuessa useimmat meistä tarkastelevat kulunutta vuotta ja sitä, millaisia asioita toivoisivat uuden vuoden tuovan mukanaan. Nyt on erinomainen aika asettaa itselle uusia tavoitteita, joita kohti on hyvä lähteä suuntamaan, vaikka heti tammikuun alussa.

Voice.fi:n vuosihoroskooppi paljastaa, millaisia asioita mahtuu vuotesi 2020 varrelle.

Kauris (22.12.-19.1.)

Kauris on innoissaan vuoden vaihteesta ja erilaiset suunnitelmat, haaveet ja tehtävälistat ovatkin olleet jo pitkään valmiina ensi vuoden varalle.

Aina parhaansa tekevä kauris odottaa itseltään myös vuonna 2020 paljon ja tarmokas energia onkin kantava voimasi talven ajan. Kevättä kohti tahti todennäköisesti hiipuu, sillä yrität haalia kasaan koko vuoden tavoitteet mahdollisimman nopeasti. Erityisesti työ- ja talousrintamasi kukoistaa, kunhan vain maltat jakaa tavoitteet tasaisesti pitkin vuotta.

Vuosi 2020 onkin aikaa, jolloin oman rahankäytön tarkkailu ja säästäminen kantavat sinulle hedelmää.

Vesimies (20.1.-18.2.)

Vesimiehen on hyvä summata vuoden vaihtuessa kulunutta vuotta yhteen ja pohtia, missä onnistuit ja mitkä seikat jäivät harmittamaan? Malttamattoman luonteesi ansiosta saatat jättää asioita tekemättä, vaikka paljon potentiaalia löytyisi. Pysähdy siis miettimään, millaisia toimia tavoitteidesi saavuttaminen todella sinulta vaatisi.

Vuonna 2020 kehität itseäsi enemmän kuin koskaan aikaisemmin, jos vain maltat pilkkoa tavoitteesi pienempiin osiin ja noudattaa suunnitelmia pitkäjänteisesti. Koet menestystä erityisesti työn ulkopuolisissa asioissa ja ensi vuonna onkin oikea aika ryhtyä havittelemaan jopa niitä villeimpiä unelmiasi.

Alkuvuoden suunnitelmallinen aherrus alkaa kantaa hedelmää erityisesti kesää ja syksyä kohti.

Kalat (19.2.-20.3.)

Kalat odottaa vaihtuvalta vuosikymmeneltä uutta alkua, sillä kulunut vuosi on ollut henkisesti kuormittava.

Vuosi 2020 on sinulle henkisen kasvun aikaa, jolloin huomaat aikaisempien kokemusten ja vastoinkäymisten merkityksen elämässäsi – olet vahvempi ja valmiimpi kohtaamaan uusia haasteita. Saat lisää rohkeutta ja pysyt uskollisena omille mielipiteillesi, joka todella kannattaa. Sopiva itsepäisyys antaakin sinulle tulevana vuonna mahdollisuuksia, joita et vielä hetki sitten uskonut saavasi elämääsi.

Kohonnutta itsevarmuutta kannattaa kohdistaa erityisesti uusien asioiden ja projektien aloittamiseen. Nyt on aika ryhtyä toimeen myös sellaisissa haaveissa, jotka olet aikaisemmin sysännyt syrjään itseluottamuksen puutteen takia.

Oinas (21.3.-19.4.)

Oinas on viettänyt loppuvuoden seesteisissä merkeissä ja se on fiilis, josta kannattaa pitää tiukasti kiinni myös vuoden vaihtumisen jälkeen.

Vuonna 2020 puhaltavat muutoksen tuulet – niin omasta aloitteestasi kuin yllättävienkin sattumusten kautta. Arkesi peruspalat muovautuvat uusiksi, jolloin tyyni mieli ja rentoutumisen taito ovat hyvinvointisi a ja o. Vaikka yllättävät muutokset saattavat tuntua aluksi vaikeilta, muista, että sulkeutuva ovi tarkoittaa usein myös uusia mahdollisuuksia.

Tulevana vuotena ja muutosten keskellä on erinomainen aika kehittää myös niitä osa-alueita elämässäsi, jotka ovat tähän mennessä tuntuneet vaikeilta. Loppuvuodesta hektinen vaihe helpottaa ja voit rauhassa laskeutua nauttimaan uusista tuulista arjessasi.

Härkä (20.4.-20.5.)

Vuoden vaihde voi tuntua härästä vaikealta, sillä merkin edustajat ovat nauttineet menneistä juhlapyhistä ja -riennoista täysin siemauksin.

Vaikka vuosikymmenen vaihtuminen ei tunnu tällä hetkellä innostavalta ajatukselta, on paljon omasta asenteestasi kiinni, millainen ensi vuodestasi tulee. Jos arjen harmaus pelottaa, suunnittele jo etukäteen vuoden 2020 kohokohtasi. Juhli, vietä aikaa läheistesi seurassa, kokeile uusia asioita ja tee jotakin sellaista, mistä olet jo pitkään haaveillut.

Tulevana vuotena sinun kannattaakin siis luoda aktiivisesti juhlahetkiä myös arkeen – tällä keinolla tunnet olosi vireäksi silloinkin, kun velvollisuudet ja stressi tuntuvat lannistavan.

Kaksonen (21.5.-20.6.)

Kaksosen vuosi alkaa ristiriitaisissa tunnelmissa, etkä oikein tiedä, mitä odotat vuodelta 2020. Kun muut laativat uudenvuodenlupauksia ja tavoitteita ympärilläsi, olo voi tuntua orvolta. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia.

Ensi vuoteen on hyvä suhtautua avoimin mielin ja sen kummemmin suunnitelmista stressaamatta. Jos päästät stressin valloilleen, on mahdollista, että henkinen kuormitus sulkee silmäsi myös vastaantulevilta mahdollisuuksilta.

Anna ensi vuonna kohtalon viedä ja luota siihen, että merkitykselliset tilaisuudet kyllä osuvat kohdallesi ja saattavat löytyä yllättävänkin läheltä. Muista, että uusien mahdollisuuksien osuessa polullesi, jahkailulle ei kannata antaa sijaa, vaan tee päätökset oman intuitiosi mukaan.

Kilpailut

Uusimmat