Kuva: Shutterstock

Kahden lapsen kotiäitiä haukuttiin laiskaksi - näpäytti takaisin nokkelalla videolla

19.05.2019 16:15 - Milena Raappana

Video on kerännyt parissa päivässä yli 89 000 katselukertaa.

"Kotiäidit eivät tee mitään koko päivänä." Tällaisen kommentin saatuaan kahden lapsen kotiäiti Maya Vorderstrasse päätti näpäyttää ja dokumentoi koko päivänsä Instagramiin. 

- Halusin kuvata päiväni mahdollisimman realistisesti ja rehellisesti, joten puhelimeni oli videotilassa heräämisestäni päivän loppuun saakka. Minulla on puhelimen takaosassa pidike, joten periaatteessa puhelin oli kiiinni kädessäni tai laitoin sen nojaamaan lattialle, hyllyille tai pöydälle, jotta saisin päivästäni kaikki näkökulmat esiin, Maya kertoi Popsugarille.

Melkein kaksi minuuttia kestävällä videolla Mayan päivä kuluu siivotessa, lasten kanssa leikkiessä, heitä ruokkiessa ja lohduttaessa, kun heillä on paha mieli. Hän käy heidän kanssaan kaupassa, vie roskat, huolehtii tiskeistä ja pyykeistä. Koko päivän aikana hänellä ei ole juuri aikaa itselleen ja monessa kohtaa nainen näyttää olevan romahtamisen partaalla.

Videon kuvatekstiin Maya kirjoitti:

"Tämä on naiselle, joka sanoi minulle, etteivät kotiäidit tee koko päivänä mitään. Tänää aion sivistää naista, jolla oli pokkaa sanoa, etten tee koko päivänä yhtään mitään, koska olen kotiäiti ja että mieheni on niin raukka, koska tulee väsyneenä töistä kotiin ja joutuu auttamaan MINUN lasteni kasvatuksessa. Joten tässä ole hyvä, vilautus siitä, mitä kotiäiti joutuu käymään päivän aikana läpi. Luota minuun, se ei ole helppoa. Pidän huolta lapsistani, kokkaan, siivoan, kerään lelut, käyn asioilla, leikin lasteni kanssa, pesen pyykkiä, kerään lisää leluja, kokkaan lisää, opetan lapsiani, lohdutan lapsiani, järjestelen paikkoja, vaihdan vaippoja, olen äiti. Jos olet kotiäiti ja sinusta tuntuu, että olet näkymätön, sinä olet näkyvä. Sinä olet arvostettu. Työ, jota teet kotona, on merkityksellistä samoin kuin sinä. Mieheni ei avusta minua, hän KASVATTAA. Jokainen perhe tekee parhaimmat ratkaisut heille. Äidit, jotka käyvät töissä ja rakastavat uraansa, naiset, joilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin käydä töissä, kotiäidit, osa-aikaisesti työssäkäyvät äidit, isät, jotka jäävät kotiin, vahvat yksinhuoltajaäidit, mikä tahansa sopii sinun perheellesi: tee niin. Älä annan kenenkään tuomita tai häpäistä sinua siitä, mikä on sinulle hyväksi. Täytä kotisi rakkaudella ja antaumuksella, koska vain sillä on merkitystä."

Videolle on kahden päivän aikana kertynyt yli 89 000 katselukertaa ja yli 1600 kommenttia. Moni äiti pystyy samaistumaan Mayan päivään ja tuntemuksiin.

"Kiitos, kun jaoit tämän. Ja videon loppu, omg! Se oli niin totta!"

"Kiitos tämän jakamisesta ja avoimuudesta. Tämä on niin totta. Olet mahtava äiti!"

"Tämä on kuin minä. Tiedän tuntemuksesi ja sen jälkeen vielä nouset seuraavana päivänä ylös ja teet kaiken uudestaan."

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Pienten lasten vanhemmat törmäävät piinalliseen aikapulmaan - suomalaisäidit kertovat kokemuksistaan

Lue myös: Äidin huolestunut kirjoitus tyttäristään leviää: 'Toisen lapsen kauneutta kehutaan paljon'

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat