Kuva: Shutterstock

Mies avasi vihdoin eksältään saadun lahjan 47 vuoden jälkeen - sisältö oli katkeransuloinen

10.12.2018 16:45 - Katariina Auvinen

Adrian Pierce vannoi 17-vuotiaana, ettei tule koskaan avaamaan lahjaa.

Ero ei ole koskaan mukava tilanne, mutta Adrian Pearce -niminen mies otti teini-ihastuksestaan, Vicki Allenista eroamisen vielä raskaammin kuin moni muu. Pearce erosi joulun alla vuonna 1971 tyttöystävästään.

Allen oli tullut tapaamaan Pearcea, jotta he voisivat vaihtaa toisilleen ostamansa joululahjat. Allen ojensi Pearcelle pienen paketin, joka oli kääritty tummansiniseen lahjapaperiin. Sen jälkeen nuori nainen kertoi, että heidän suhteensa on valitettavasti ohitse, mutta tämä saisi pitää lahjan. Tyttöystävä oli ihastunut toiseen nuorukaiseen ja tavannut tätä jo muutamaan otteeseen. 

Pearce oli murtunut tilanteesta, eikä hän halunnut avata saamaansa joululahjaa.

- Olin niin surullinen ja vihainen koko tilanteesta, kun kävelin kotiin lahjan kanssa. Kävin kaikki mahdolliset tunnetilat läpi ja kotiin päästyäni heitin lahjan kuusemme alle. Kun joulupäivä tuli ja avasimme lahjat, yksi oli vielä avaamatta. Kerroin tuolloin perheelleni, etten ikinä aio avata lahjaa, hän kertoo CBC-julkaisun mukaan.

Joululahja jäi pölyttymään kaappiin, josta mies kaivoi sen seuraavana jouluna esille. Hän ei kuitenkaan avannut sitä. Näin jatkui vuosia ja vuosikymmeniä. 

- Pidin lahjan, koska toivoin että palaisimme vielä yhteen jonain päivänä, mies kertoo. 

Mies kuitenkin tapasi toisen naisen, johon hän rakastui. 

Pearce meni naimisiin ja sai lapsia. Hän jopa laittoi kyseisen paketin joulukuusen alle, muttei ikinä avannut sitä. Jopa lapset kysyivät, saisivatko he kurkata paketin sisälle, mutta isä kielsi heitä. 

Vihdoin 47 vuoden jälkeen miehen vaimon mitta täyttyi ja tämä sanoi, ettei paketilla olisi enää mitään sijaa joulukuusen alla. Mies avasi lahjan, mutta teki sen tyylillä. Hän otti yhteyttä entiseen tyttöystäväänsä. Yhdessä Vicki Allenin ja nykyisen vaimonsa kanssa he avasivat paketin kahvilassa. Allen ei itse muistanut, mitä oli ostanut Piercelle. ,

Paketista paljastui katkeransuloinen sisältö. Miehen entinen tyttöystävä oli paketoinut pienen kirjan, jossa oli rakkausrunoja sekä aforismeja. 

Lue myös: Kim Kardashian listasi pahimmat vihaajansa - lähetti heille erikoiset paketit

Lue myös: Nainen tilasi seksikkään pukkipuvun verkkokaupasta - sai paljon enemmän mitä toivoi

Lähde: CBC

Kilpailut

Uusimmat