Upea fitness-guru kärsi pahasta alakulosta synnytyksen jälkeen - "Itkin kymmenen päivää putkeen"

12.03.2018 19:45 - Katariina Auvinen

Emily Skye kertoo olleensa hämmästynyt omista tuntemuksistaan.

Instagramista tuttu fitness-guru, Emily Skye, synnytti joulukuussa ensimmäisen lapsensa, Mian. Sairaalasta kotiutuminen ei ollut Skyelle helppoa. Hän paljasti Women´s Health -julkaisulle antamassaan haastattelussa, että uuden äidin rooliin sujahtaminen ei ollut helppoa. Nainen kertoi asiasta myös Instagram-julkaisussaan. 

- Itkin kymmenen päivää putkeen tyttäreni syntymän jälkeen. En ikinä kuvitellut, että kärsisin niin pahasti synnytyksen jälkeisestä alakulosta, koska olin aina toivonut lasta, hän kertoo. 

Skye kertoo, että hänen alakulonsa syy oli hormoneissa, jotka vaikuttivat häneen enemmän kuin hän uskoikaan. 

- Tunteiden ailahteluja pitää vain pyrkiä kontrolloimaan, mutta se ei ole niin helppoa. Tunsin itseni erittäin surulliseksi synnytyksen jälkeen, hän kertoo. 

Hän kertoo, että lapsen syntymän jälkeen oman treenirutiinin ylläpitäminen on ollut haastavaa. Skye kertoo, että hän pyrkii treenaamaan silloin, kun lapsi nukkuu päiväunia. 

- Saatan treenata myös kevyesti lattialla, kun hän istuu sitterissä, Skye kertoo. 

Lue myös: Kuvankauniin fitness-gurun kuva osoittaa, kuinka ihmeellinen naisen vartalo onkaan

Lähde: Women´s Health

Kilpailut

Uusimmat