Kuva: Instagram

Lastaan jooga-asennoissa imettävä äiti julkaisi erikoisen kuukautiskuvan - jakaa mielipiteet

01.03.2018 16:15 - Katariina Auvinen - Luettu 4 532 kertaa

Carlee Beanear on sitä mieltä, että kuukautisista pitäisi puhua enemmän.

Yhdysvalloissa asuva kolmen lapsen äiti, Carlee Beanear, perusti Instagram-tilin, jossa hän joogaa samalla kun hän imettää lastaan. Beanear kertoo, että alkujaan hän kärsi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, mutta jooga auttoi häntä löytämään taas itsensä. 

Nyt Beanear on aiheuttanut ristiriitaisia mielipiteitä viimeisimmällä tempauksellaan. Hän on julkaissut Instagram-tilillään kuvan, jossa hän ei aio peitellä kuukautisvertaan. Kuvassa Beanear pitää valkoisia joogavaatteita, joista kuukautisveri näkyy selvästi. 

Nainen kertoo, että hän on kyllästynyt siihen, että kuukautiset eivät saa näkyä millään tavalla. 

"Tässä yhteiskunnassa on kiellettyä puhua kuukautisista. Kaiken pitää olla siistiä ja näkymätöntä. "

Kuvat ovat jakaneet mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Toiset ovat sitä mieltä, että he kokevat naisen kuvien olevan inspiraation lähde myös heille. 

"Nuo kuvat ovat itse asiassa todella inspiroivia. Sanomasi on niin totta." 

"Tuo sanomasi on totta, mutta minusta tuntuisi omituiselta olla käyttämättä mitään suojaa kuukautisten aikana." 

Jotkut ovat kyseenalaistaneet sen, miksi nainen pitää kuukautiskuvissaan lapsiaan. 

"Miksi lasten pitää olla kuvissa? Hän vain nukkuu." 

View this post on Instagram

Goddess forbid we even talk about our periods in public….everything must be smothered in white and kept perfectly clean and hidden. That’s what society shoves down our throats. Had to bring out these amazing @cutebootylounge white leggings and Moon lamp from @mindfulbohemian to dive into this one!! Let me share with you what your menstrual cycle does NOT have to be like: Bloated, icky, uncomfortable, shameful, traumatic, dirty, hidden, crampy & PMS-y, intolerable, irregular, heavy, hormonally out of control, full of mood swings and uncontrollable junk food or sugar cravings. What if it was more like a time that you cherished and held sacred? What if you looked forward to it every month? What if it was orgasmic, blissful and felt like you were melting into your body with ecstasy? What if you were able to surrender sensually into a day of relaxation, rest, rituals, honoring and pleasure? What if it was the time of the month where you felt so deeply connected to your yoni, sensuality, inner wisdom, intuition and divinity? What if you could create and go inward and dance with your shadows and heal? What if you felt seduced by your menstrual cycle? We are connected to mother earth, our fellow sisters, our wombs and the moon!  It's sole purpose is to create, to manifest.  From spark, to flame, to fire, to ashes, to spark again... it is a symbolic creative process that can be applied to many aspects of life. The menstrual cycle is about womens’ energy and power; the power to be, to restore, to receive & to create. Women do not learn magic, women are magic.  It is nature, it is our birthright, and we should be forever thankful for the opportunities our menstrual cycles bring us.  Women are Natural Shamans, they just need to understand and use the power they hold within. 👇👇👇👇👇

A post shared by Carlee Benear (@carleebyoga) on

Lue myös: Äiti imettää lastaan huimissa jooga-asennoissa - katso upeat kuvat

Lähde: Metro 

Arvostele artikkeli

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat