Kuva: Fotolia

Koirien kärsimys liikuttaa meitä enemmän kuin ihmisten kärsimys, uusi tutkimus kertoo

04.11.2017 09:15 - Iiro Myllymäki

Tutkimuksen mukaan osoitamme enemmän empatiaa koiria kuin muita ihmisiä kohtaan.

Monet kertovat, että esimerkiksi elokuvissa koiran kuolema aiheuttaa huomattavasti enemmän liikutusta kuin ihmisen kuolema. Nyt Bostonin Northeastern-yliopiston tutkimus on vahvistanut, että ihmiset todellakin vaikuttavat liikuttuvan enemmän koirien kuin toisten ihmisten kärsimyksestä.

Tutkimuksen mukaan ihmiset tunsivat suurin piirtein yhtä paljon empatiaa koiranpentujen ja lasten kärsimystä kohtaan, mutta täysikasvuisten koirien ja aikuisten ihmisten vertailussa empatiaa osoitettiin enemmän koiria kohtaan. Tutkijat uskovat, että tämä johtuu siitä, että koirat nähdään ihmisiä avuttomampina ja haavoittuvaisempina.

(kuva: Fotolia)

Asiaa tutkittiin antamalla 240:lle osallistujalle luettavaksi fiktiivinen uutistarina onnettomuudesta. Uutisessa kerrottiin poliisin saapuneen onnettomuuspaikalle, josta löydettiin pahoinpidelty uhri tajuttomana ja jalka murtuneena. Joillekin tutkimukseen osallistuneille uutistarinan uhriksi määriteltiin 30-vuotias mies, joillekin taas vuoden ikäinen lapsi. Osalle tutkittavista uutisen uhriksi puolestaan kerrottiin koiranpentu ja osalle 6-vuotias koira.

Aiemmin vastaavanlaisia tuloksia on saatu eräällä kampanjan keinoin toteutetulla tutkimuksella. Kampanjassa kysyttiin, ”lahjoittaisitko viisi puntaa pelastaaksesi Harrisonin hitaalta ja pitkältä kuolemalta”. Kampanjakuvissa Harrison näytettiin sekä lapsen että koiran muodossa. Kävi ilmi, että koiran kuvan sisältämät kampanjan mainokset herättivät enemmän huomiota kuin ihmishahmon sisältämät mainokset. Tämäkin tuntuu viittaavan siihen, että osoitamme enemmän sympatiaa nelijalkaisia ystäviämme kuin kanssatallaajiamme kohtaan.

Lue myös: Koiralla on tämän Halloweenin autenttisin puku - kuvia ei voi katsoa nauramatta

Lähde: Lad Bible

Kilpailut

Uusimmat