Kuva: Fotolia

Koskettava tarina herättää ajattelemaan - ihmisiä ei kannata tuomita ulkonäön perusteella

30.08.2017 20:15 - Katariina Auvinen

Nainen tunsi alemmuutta omasta ulkonäöstään. Hän uskaltautui kuitenkin keskutelemaan ihmisen kanssa, joka avasi hänen silmänsä.

Eräs australialainen äiti, Constance Hall, tunsi alemmuutta omasta ulkonäöstään, kun hän vei lapsiaan kouluun. Tukka sekaisin, turvonneet kasvot aamuisesta kyynelehtimisestä sekä rinta ulkona imettäen pienintä tulokasta.

Hän näki äidin, joka vei myös lapsiaan kouluun samaan aikaan. Tämä oli Hallin mukaan täysin päinvastainen kuva hänestä. Siloteltu, jokainen hius huolliteltuna vedettynä kampaukseen ja täydellinen meikki kasvoillaan. Nainen näytti täydelliseltä ja levänneeltä. 

Hall teki sen, mitä usein ihmiset tekevät tuntiessaan alemmuutta, hän meni puhumaan toiselle äidille. Blogia kirjoittava Hall yritti udella tietoja tästä huollitellusta äidistä hieman pahansuopaan sävyyn. Hallin puhutteleman äidin vastaus sai kuitenkin miettimään. Hall kirjoitti kokemuksestaan blogiinsa:

"Hän sanoi, että minun pitäisi puhua tälle naiselle eikä hänestä muille." 

Hall heräsi itsekin siihen, mitä oli tekemässä. Eräänä päivänä nainen keräsi rohkeutensa ja asteli puhumaan huollitellulle äidille. Hän yllättyi täysin siitä, mitä tämä kertoi hänelle. 

"Kävi ilmi, että tämä täydellinen äiti olikin entinen alkoholisti, joka pitää kokouksia tukeakseen muita samassa tilanteessa olevia. Hän kamppailee omassa avioliitossaan tällä hetkellä. Keskutelun aikana selvisi monia asioita, mutta nenäkäs hän ei todellakaan ollut." 

Hall sai myös tietää, että hänetkin oli huomattu. Äiti piti Hallia ihanan rentona ihmisenä, joka ei varmasti stressaisi maailman asioista. 

"Tästä ihmisestä kehkeytyi paras ystäväni ja se opetti minulle paljon. Älä tuomitse toisia äitejä, naisia tai ihmisiä. Puhu mielummin tälle ihmiselle kuin hänestä selän takana." 

Lue myös: Äiti kirjoitti koskettavan tarinan todellisesta ystävyydestä: "Lapseni kärsi hänen kanssaan"

Lähde: Huffington Post 

Kilpailut

Uusimmat