"Elämä antoi minulle sinut lahjana" - äitipuoli piti liikuttavan puheen pojalle alttarilla

24.07.2017 21:45 - Katariina Auvinen

4-vuotias poika ei voinut pidätellä kyyneliään puheen aikana. Hän syöksyi halaamaan äitipuoltaan kesken seremonian.

Uusioperheen dynamiikkaa on vaikea ennustaa. Kaikki kuitenkin toivoisivat, että perheen lapset tulisivat toimeen äidin tai isän uuden kumppanin kanssa. 4-vuotiaalle Gage-pojalle hänen isänsä ja uuden äitipuolensa naimisiin meneminen oli unelmien täyttymys. Gage oli jopa niin innoissaan, että hän ei voinut pidätellä kyyneliään seremonian aikana, kun hänen äitipuolensa, Emily Leehan, puhui juuri pojalle kirjoitetun liikuttavan puheen alttarilla. 

"Haluan sinun olevan turvassa ja toivon sinun yrittävän parhaasi ollaksesi hyvä ihminen. Haluaisin sinun tietävän, kuinka ainutlaatuinen poika sinä olet. Olet todella viisas, komea ja niin hyvä aina muille ihmisille. Olet auttanut minua olemaan sellainen ihminen, kun minä olen tänä päivänä. Ja vaikka minä en ole antanut sinulle elämän lahjaa, niin elämä on antanut sinut minulle lahjana." 

Kesken puheen Gage juoksi äitipuolernsa syliin itkien vuolaasti onnenkyyneleitä. Leehan yritti lohduttaa pientä poikaa samoin kuin hänen isänsä ja Leehanin aviomies, Joshua Newille. Puheen päätteeksi Leehan antoi pojalla pusun otsalle ja halasi häntä tiukasti. Poika oli onnensa kukkuloilla.

Pari tapasi toisensa töiden merkeissä. Emily Leehan työskentelee itse Yhdysvaltojen armeijalla ilmavoimien puolella. Hänen miehensä ja Gagen isä, Joshua Newille, työskentelee taas merivoimissa. He toimivat vieläkin aktiivisesti armeijassa eivätkä aio pitää lomaa lähteäkseen häämatkalle ainakaan lähiaikoina. 

Lue myös: Elätkö uusioperheessä? 9 pahinta virhettä, jotka uusi äiti- tai isäpuoli voi tehdä

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat