Kuva: Fotolia

Mummo joi itsensä humalaan ja väitti tulleensa huumatuksi - oudoimmat hääkokemukset naurattavat

25.06.2017 11:15 - Rea Tallgren

Häissä kaikki ei aina mene toivotulla tavalla, mutta onneksi kommelluksista seuraa usein hauskoja muistoja.

Häät ovat ikimuistoinen juhla, ja hääpäivää valmistellaankin usein antaumuksella ja huolellisesti. Muuttujiin on kuitenkin mahdollista törmätä aina. Ihmiset ovat nyt jakaneet Twitterissä hauskimpia ja tragikoomisimpia muistojaan häistä. Suomensimme parhaat alle. 

"Mummoni joi kolme kannullista sangriaa, koska luuli sitä hedelmämehuksi. Humalaan tultuaan hän hermostui, ja väitti ruuan sisältäneen huumesieniä."

"Hääpari oli tilannut kaksi aikuisten pomppulinnaa ajatellen, että ne olisivat olleet kooltaan isompia. Oikeasti aikuis-etuliite johtui siitä, että kummassakin linnassa oli reunoissa tornien sijasta pystyssä neljä valtavaa penistä."

"Isomummuni kävi läpi koko noutopöydän keräten sieltä ruokaa laukkunsa täyteen ja istuen loppuillan yksin nurkassa ruokia syöden."

"Ystäväni oli ollut häissä, joissa sulhasen entinen vaimo oli yllyttänyt eturivissä istuvia pariskunnan lapsia kyynelehtimään ja anelemaan: "Älä tee sitä isä". 

"Morsiamen äiti pyörtyi juuri ennen kuin morsian saapui kirkkoon. "Katsokaakin, että hän myös kävelee sinne alttarille asti!, hän huusi viimeisenä ambulanssista ennen ovien sulkeutumista."

Lue myös: Suomen Suurimpia Häitä vietettiin tänään - katso kuvat ihanasta päivästä

Lue myös: Kannattaako teidän mennä naimisiin? Tee nopea testi

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat