Ruuveista saa tehtyä myös uskomatonta taidetta - katso hätkähdyttävät kuvat

12.06.2017 21:15 - Katariina Auvinen

Taitelija Andrew Myers käyttää näitä pieniä metallikappaleita hieman erilailla kuin monet muut meistä.

Sosiaalisessa mediassa, etenkin Instagramissa, on ihasteltu enenevissä määrin alkujaan Saksassa syntyneen, mutta Espanjassa suurimman osan elämästään asuneen Andrew Myersin taidetta. Sen sijaan, että hän kiinnittäisi asioita toisiinsa ruuveilla, taiteilija tekee 3D-taidetta näistä pienistä metallikappaleista. 

Myersin ruuvitaide sai huomiota ensimmäisen kerran Saksassa noin vuosi sitten, kun hän teki 3D-taideteoksen sokealle taiteilijalle George Wurtzelille. Hän piirsi ensin puulle Wurtzelin kuvan, jonka jälkeen hän sijoitti ruuvit paikoilleen ja maalasi ne. Näin jopa Wurtzel, pystyi käsillään "näkemään" ensimmäistä kertaa ikinä omat kasvonsa. Wurtzel vaikuttui erityisesti parrasta, jonka Myers oli ruuvannut tarkasti paikoilleen. Työ kesti yhteensä kaksi kuukautta.

Tämän jälkeen Myers on jatkanut ruuvitaiteen tekemistä ja tehnyt sitä yhtä enemmän. Hän kertoo saavansa vaikutteita taideteoksiinsa eurooppalaisesta kulttuurista. Erityisesti taiteilijan töissä näkyvät tarkasti tehdyt kasvokuvat sekä esineet. 

Lue myös: Uskoisitko näitä maalauksiksi? Taiteilijan valokuvamaiset luomukset hämmästyttävät

Lähde: Bored Panda

Kilpailut

Uusimmat