Happoradion Aki Tykki ei soittanut Ruisrockin keikalla kitaraa, koska se unohtui matkasta! ”Kyselin vartti ennen keikkaa Facebookissa lainakitaraa”

05.07.2014 18:31 -

Lauantaina Ruisrockissa esiintyneen Happoradion nokkamies Aki Tykki huomasi tovi ennen keikkaa kitaran jääneen matkasta.

Normaalisti Aki Tykillä on tapana soittaa keikalla kitaraa muutamassa biisissä. Tykki ja kitaristi AH Haapasalo naureskelivat Novan musiikkitoimittaja Samuli Väänäsen haastattelussa, että hieman ennen Ruisrockin keikkaa yhtye kuitenkin tajusi kitaran uupuvan. Bändillä on nimittäin lauantai-iltana keikka vielä Kainuun Musiikkijuhlilla, jonne yhtyeen soittokamat olivat menneet jo etukäteen ja Ruisrockissa käytössä oli lainavermeet.

Katso pätkä Aki Tykin ja Haapasalon Ruisrock-haastattelusta alta:

Ruisrockin keikka sujui kitaran uupumisesta huolimatta mainiosti. Yhtye suuntasi illan Kajaanin-keikalle melkoisen hulppealla tavalla, sillä bändi lentää sinne helikopterilla.

- Illan keikka on kello 23 ja se oli sovittu kauan ennen Ruisrockia. Meille tuli sitten vaihtoehdoksi soittaa Ruisrockissa lauantain ensimmäisenä bändinä, tai sitten jättää keikka väliin kokoonaan. Rumpalimme heitti ehdotukseksi, että ”ei auta muuta kuin mennä helikopterilla”, ja niin päätimme tehdä. Siihen lentoonhan menee koko Ruisrock-keikkapalkkio, mutta on se sen arvoista.

 

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat