Suosikkiyhtye jää vuodenvaihteessa tauolle - ei suunnitelmia jatkosta

01.10.2012 20:46 -

Kotimainen menestysyhtye, maailmalla miljoonamyynteihin yltänyt The Rasmus jää alkuvuoden keikkojen jälkeen määrittelemättömäksi ajaksi tauolle.

Yhtyeen omaa nimeä kantavan albumin myynti on ylittänyt kultarajan Suomessa! Albumista julkaistaan faneille uusintapainos vielä tämän vuoden lopulla. Uuteen versioon saadaan yhtyeeltä uusi kappale Mysteria sekä muuta extramateriaalia.



Yhtye nähdään konsertoimassa lokakuussa Suomessa. Kahdeksan keikan tiiviin osuuden jälkeen yhtyeen rundi jatkuu ulkomailla 10.11-15.12. Kaikkiaan Mysteria-kiertue käsittää 40 konserttia.

Tämän jälkeen yhtyeellä ei ole suunnitelmia jatkosta. The Rasmus on myynyt yli 3,5 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti.

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat