Näin saat lapsen ajan kulumaan matkustaessa

25.07.2011 20:00 -

Onko vielä pitkä matka? Monelta ollaan perillä? Nämä tutut lauseet kuuluvat tuon tuosta, kun lapsiperhe matkustaa kuumana kesäpäivänä.

Jotta loma ei ainakaan matkustamisen vuoksi ala ikävästi, kannattaa ajoissa miettiä, mikä on omalle perheelle sopivin tapa matkustaa.

Matkustaminen on useimmiten tylsää paikallaan istumista. Lasten kanssa reissatessa etenkin pitemmät matkat saattavat käydä perheen pienimmille pitkästyttäviksi, kun tekemistä on vähän, ja perillepääsy tuntuu olevan vielä liian kaukana.

Matkan ajaksi kannattaa miettiä leikkejä, joita voi leikkiä myös paikallaan istuessa. Lapset voivat esimerkiksi piirtää tai laskea erivärisiä autoja, ja esimerkiksi junalla matkustettaessa he pääsevät myös jaloittelemaan, ehdottaa VR:n konseptisuunnittelija Pia-Mari Sotavalta.

Jotta matkanteko sujuisi vaivattomammin, mukaan kannattaa pakata eväiden lisäksi myös lasten lempinallet ja -lelut. Koko leluarsenaalia matkalla ei kuitenkaan tarvita. Etenkin pidemmillä matkoilla lapset saattavat nukkua ainakin osan matkasta, ja uni tulee usein paremmin silmään, kun lempinalle on kainalossa.

Ajoissa liikkeelle

Kun matkustusaika ja määränpää ovat selvinneet, matkaa kannattaa ryhtyä suunnittelemaan hyvissä ajoin. Autolla taitettavaa matkaa varten on hyvä miettiä reittiä valmiiksi, huomioida mahdolliset matkaa hidastavat tietyöt ja tarkistaa sopivat taukopaikat matkan varrella.

Junalla matkustettaessa puolestaan on hyvä varata liput ajoissa, sillä etenkin loma-aikana moni muukin on liikkeellä.

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat