Sari Seppälä on Suomen suosituin työkaveri. Radio Novan Välipälää kuunnellaan avokonttoreissa, kampaamoissa, rekan nupeissa ja lukemattomissa muissa maamme työpaikoissa.
Sari osaa mutkattomana luonteena houkutella kuuntelijat soittamaan ja kertomaan päivän tärkeistä asioista liittyvätpä ne sitten esimerkiksi sikainfluenssaan tai ihmissuhteisiin.
Leppoisan jutustelun kuunteleminen saa työpäivän sujumaan sutjakkaasti ja hyvällä mielellä.
VÄLIPÄLÄ MA – TO KLO 10 - 14
TAPAHTUI LÄHETYKSESSÄ
|
Välipälän Vastaava tuottaja:
Satu Risteli (satu.risteli@radionova.fi)
Välipälän Online tuottaja:
Akseli Ahola (akseli.ahola@radionova.fi)
Satu Risteli (satu.risteli@radionova.fi)
Välipälän Online tuottaja:
Akseli Ahola (akseli.ahola@radionova.fi)

KERRO SARILLE TERVEISESI!
Hei,en muista mikä olisi ollut minun lapsuuden sankarini. Mutta tuosta kommentoisin, kun sanoit tämän yhden kuulijan kanssa keskustellessa ihannoinneesi Kai Hyttistä;
muistan kyllä itsekin, että pidin Hyttisen lauluista ja mukavan oloisesta ja näköisestä persoonasta jo silloin 70-luvulla. (olen itse syntynyt 60-luvulla)
Mutta nyt voisin sanoa edelleen ihannoivani häntä laulajana ja niin miellyttävänä persoonana, kun olen ollut useampana keväänä Kilpisjärvellä hiihtelemässä ja eräoppaana siellä meillä on Kuju!
Hänen lauluäänensä on vuosien saatossa saanut uudenlaista mahtipontista sävyä ja hän tulkitsee lauluja ja myös tekstejä todella mahtavasti.
Ikä ei ole miestä pahentanut vaan parantanut! Olen edelleen hänen ihailija! ja hän on todella hyvä eräopas tunturivaelluksilla!
- Hiihtelijä
- Hiihtelijä
Kyllä se on niin että net jokka sillä moottorikelkalla mällää on niitä etelän turisteja jotka ei ossaa aijjaa ja joila on kaasussa kaks asentoa: Päällä ja pois. Eri se on met jokka kasvama kelkan päällä, ossaama ajjaa ja harvoin meile mittään sattuu. Meile se kelkka ei ole minkaan jatke vaan jokapäivänen kulkupeli.
- Mie
- Mie
SARI POTKAISEE SHOWN KÄYNTIIN!














