Kuva: AOP

Uusi Harry Potter -leffatrilogia tekeillä Kirottu lapsi -näytelmästä? Uudet huhut ilahduttavat

20.01.2017 16:25 - Iiro Myllymäki

Huhujen mukaan aiempien Harry Potter -elokuvien näyttelijöitä houkutellaan parhaillaan mukaan uusiin elokuviin.

Harry Potter -elokuvasarja sai päätöksensä vuonna 2011, kun Kuoleman varjelukset osa 2 sai ensi-iltansa. Potter-maailma on kuitenkin laajentunut tämän jälkeen sekä valkokankailla että teatterin lavalla. Viime vuonna ensi-iltansa sai elokuva Ihmeotukset ja niiden olinpaikat, joka perustuu J.K. Rowlingin kirjoittamaan kirjaan. Lontoossa puolestaan päästiin viime vuonna nauttimaan Harry Potter ja kirottu lapsi -näytelmästä, jonka käsikirjoitus julkaistiin kirjana myös suomeksi käännettynä.

Uudet huhut kertovat, että Kirottu lapsi -näytelmästä oltaisiin nyt suunnittelemassa elokuvatrilogiaa. Huhujen mukaan elokuvatrilogiaan houkuteltaisiin parhaillaan alkuperäisten Harry Potter -elokuvien päänäyttelijöitä Daniel Radcliffea, Rupert Grintiä ja Emma Watsonia. Asiasta kertoi toimittaja Jim Hill Unofficial Universal Orlando -podcast-ohjelmassa.

- Olen kuullut, että Warner Bros on käynyt keskusteluja Emman, Rupertin ja tietenkin myös Danielin kanssa Kirotusta lapsesta. He haluavat tämän olevan ikään kuin Harry Potterin vastine Force Awakensille, Hill kertoi viitaten Star Wars -elokuvasarjan vuonna 2015 ilmestyneeseen jatko-osaan.

Ensi-ilta vuonna 2026?

Hillin tietojen mukaan ensimmäinen Kirottu lapsi -elokuva voisi tulla ulos vuonna 2026. Kirottu lapsi -näytelmän tapahtumat sijoittuvat 19 vuotta Kuoleman varjelukset -kirjan jälkeiseen aikaan. Vuonna 2026 Harry Potteria elokuvissa esittänyt Daniel Radcliffe olisi 37-vuotias.

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvasarja on viiden elokuvan mittainen. Tämän elokuvasarjan viimeisen elokuvan on tarkoitus tulla ensi-iltaan vuonna 2024. Näin ollen Harry Potter -maailmaa rakastavien fanien ei tarvitsisi odottaa pitkään tämän jälkeen maailman uutta tulemista valkokankaille Kirottu lapsi -elokuvasarjan muodossa.

Lue myös: Ensimmäisen Harry Potter -elokuvan julkaisusta on 15 vuotta - tältä näyttelijät näyttävät nyt

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat