Kuva: Mikko Räsänen

Suvi Teräsniska paljasti suurimman muotimokansa: "En edes tiennyt mitä se tarkoittaa"

18.10.2016 19:00 - Reija Saarinen

Teräsniska kiittelee ammattilaisia, joiden puoleen muotiasioissa on helppo kääntyä.

Laulajakaunotar Suvi Teräsniska, 27, tunnetaan naisellisesta tyylistään. Ihan aina se ei sitä ole ollut, sillä menneisyydestä löytyy myös mielenkiintoinen anarkistivaihe.

-  Minulla oli teini-iässä sellainen angstivaihe. Kuljin sellainen anarkisti A -koru kaulassa, vaikka minulla ei ollutkaan mitään hajua siitä, että mitä se oikein tarkoittaa. Sen lisäksi asuun kuului niittivyö, Teräsniska nauraa Voice.fi:n haastattelussa.

Angstinen vaihe ei jäänyt nuoruuden ainoaksi ihmetyksen aiheeksi. Oman osansa tyylimokiin toi ulkomaanmatkoilta hankittu t-paita.

- Ostin joskus Bulgariasta sellainen punakeltaisen Teräsmies-paidan. Vielä 8-luokan ensimmäisenä koulupäivänä se oli minulla päälläni. Kun sitten olen myöhemmin nähnyt kuvia noilta ajoilta, olen vain miettinyt - mitä ihmettä oikein tuolloin ajattelin.

Inspiraatioita internetistä

Teräsniskan mukaan hän hakee pukeutumiseensa enimmäkseen inspiraatioita internetistä. Suurin apu tulee kuitenkin alan ammattilaisilta.

- Minulla on ollut stylisteja, joille olen sanonut mistä pidän. Minun on todella vaikea lähteä tyhjästä kertomaan, että mistä pidän ja mitä haluan laittaa päälleni. Siksi etsin internetistä erilaisia esimerkkikuvia.

Parhaillaan Nelosella pyörivässä Vain elämää -sarjassa vaatetukseen on Suvin osalta panostettu.

- Sinne piti hankkia kahdeksan päivän ajaksi vaatteet. Ja joka päivälle niitä piti olla kahdet, lounaalle ja illalliselle. Stylistin kanssa sitten katsottiin vaatekerrat valmiiksi ja lyötiin päälle paperilappu, joka kertoi sen, että koska kyseistä asukertaa käytetään.

Kilpailut

Uusimmat