Kuva: YouTube

Rimakauhua ja rakkautta palaa vihdoin uusin jaksoin: Hahmot ovat "muutoksen kynnyksellä"

13.01.2017 16:00 - Rea Tallgren

Sarjassa nähdään, mitä päähenkilöille kuuluu nyt.

Rimakauhua ja rakkautta palaa ruutuihin uusin jaksoin MTV3-kanavalle 12.2. alkaen. Englantilaisen stäväporukan elämää seurattiin vuodesta 1997 lähtien kuuden tuotantokauden verran kulttimaineeseen nousseessa sarjassa. 

Uudet jaksovat alkavat suoralla leikkauksella nykyhetkeen. Kolmekymppisistä nuorista aikuisista on kasvanut viittäkymppiä käyviä, "vakavasti otettavia" aikuisia. 

"Koko porukka on koossa taas ja Adam palaa ulkomailta takaisin Manchesteriin kertomaan uutisia, jotka eivät miellytä kaikkia. Kun hän ei saa päätökselleen ystävien hyväksyntää, hän alkaa epäillä", kerrotaan sarjan ensimmäisestä jaksosta. 

Sarjan luoja Mike Bullen on innoissaan hahmojen uudesta elämänvaiheesta. 

- He ovat muutoksen kynnyksellä. Ensimmäiset viisi kautta käsitteli lapsia ja asettumista. Heillä todella elämänvaihe muuttui siinä kohtaa. Nyt he eivät enää vain huolehdi lapsistaan vaan heidän täytyy keskittyä omaan elämäänsä uudelleen. Tämä tuntui mielenkiintoiselta aiheelta tutkiskella enemmän", Bullen kertoo.

Tuore kuudes kausi on kahdeksanosainen ja se esitettiin kotimaassaan syksyllä 2016.

Katso uusien jaksojen traileri alta. 

Miten Paul on pärjännyt Rachelin kuoleman jälkeen kasvattaessaan yksin pariskunnan lasta? Mitä kuuluu Petelle ja Jennylle? Entä Karenille ja Davidille? He erosivat, mutta kolmen lapsen vanhempina mahtavat olla edelleen tekemisissä?

Sarjan pääosia näyttelevät tuttuun tapaan James Nesbitt, Robert Bathurst, Hermione Norris, John Thomson ja Fay Ripley.

Rimakauhua ja rakkautta MTV3-kanavalla sunnuntaisin klo 21, 21.2. alkaen. 

Lue myös: Uuden Ring-elokuvan juliste julki - katso hyytävä kuva

Lue myös: Elokuvat, jotka vetivät suomalaisia teattereihin viime vuonna - kärjessä kolme kotimaista

Kilpailut

Uusimmat