Kuva: Mikko Räsänen

Putous-tähti Jenni Kokander: "Rakkaus ja huumori ovat kaiken hyvän polttoainetta"

25.02.2017 14:15 - Reija Saarinen

Jenni Kokander on nyt kolmatta kertaa mukana Putouksessa.

Jenni Kokander, 37, tähdittää myös tänä vuonna suosittua Putous-ohjelmaa. Kokanderille kyseessä on jo ohjelman kolmas tuotantokausi, joten hänestä voidaan puhua eräänlaisena konkarina.

Tänä vuonna Kokanderin hahmona nähdään Amurin Enkeli, joka on Tampereelta kotoisin oleva rakkauden lähettiläs.

Vaikka hahmo kuuluukin voittajasuosikkeihin, on se ollut Kokanderille itselleen muita hahmoja vaikeampi.

- Svetlanan ja Irma Rönkön minä tunsin. Kaikki tietää mikä on stereotypia venäläisestä naisesta tai anopista. Siksi sitä materiaalia oli todella helppo tuottaa.

- Amurin Enkeli sen sijaan on täytynyt luoda alusta alkaen. Kukaan kun ei ole tavannut enkeliä, tai ainakaan en itse ole, niin sen takia hahmo on pitänyt luoda itse. Vasta nyt viime jaksossa huomasin, että osaan puhua sinä enkelinä ilman, että minun pitää miettiä mitä sanon.

Amurin Enkeli tunnetaan siis tyyppinä, joka jakaa rakkautta ja puolustaa vaarassa olevia, kuten amurintiikeriä ja Pate Mustajärveä. Kokanderin mukaan rakkaus ja huumori ovatkin tärkeitä mausteita koko elämälle.

- Rakkaus ja huumori ovat kaiken hyvän polttoainetta. Jos nämä kaksi asiaa on hallussa, niin ei tarvitse pelätä mitään.

"Olin jo valmis muuttamaan hahmoni"

Selvää on se, että hahmojen onnistuvuutta on hyvin hankalaa arvioida etukäteen. Esimerkiksi tällä kaudella mukana ollut Hansvilili-hahmo oli Kokanderin itsensä mielestä jopa voittajasuosikki.

- Rakastin sitä hahmoa. Pidin häntä ihan voittajasuosikkina. Kun esimerkiksi otettiin pressikuvia ja seisottiin kaikki siinä samassa rivissä, niin kaikki kuvaajat ja muut kiinnittivät huomiota pelkästään häneen ja nauroi vedet silmissä.

Kokanderin mukaan juuri arvaamattomuus onkin asia, joka liittyy vahvasti Putoukseen. Koskaan ei voi tietää miten hahmo todella toimii, joten on oltava valmis sietämään epävarmuutta.

Kokander itsekin oli vaihtamassa hahmoaan vain muutamaa päivää ennen ensimmäistä lähetystä.

- Ajattelin, ettei hommasta tule mitään ja olin vahvasti jo vaihtamassa hahmoa. Sitten kenraaliharjoituksissa porukka nauroikin ja olin ihan hämmentynyt, Kokander naurahtaa.

"Olemme tehneet kaikki ei-kohdat"

Tällä kaudella huumori on Putouksessa ollut jollain tasolla ehkä jopa ronskimpaa. Siihen ovat vaikuttaneet suurelta osin tekijätiimin muutokset. Mutta vaikka ronskimpaan suuntaan on menty, on se Kokanderin mukaan tehty silti tyylillä.

- Sellainen väkisin väännetty pyllyhuumori on sellaista, mihin ihmisillä tulee helposti vastareaktio. Jos se kumpuaa siitä tekemisen riemusta, niin se on helpommin vastaanotettavissa.

- Meidän ensimmäisessä palavereissa painotettiin sitä, että Putous on koko perheen ohjelma. Sillä tavalla lueteltiin niitä asioita, jotka ovat vähän sellaisia ei-juttuja. Musta kuitenkin tuntuu, että ollaan jo ehditty tekemään ne kaikki ei-asiat. Silti missään kohtaa ei ole rikottu sitä koko perheen ohjelmaa.

Putous Maikkarilla lauantaisin klo. 19.30

Lue myös: Ernest Lawson Putous-hahmonsa letkautuksista: Moni saattaa miettiä, että saako tälle edes nauraa

Kilpailut

Uusimmat