Kuva: AOP

Kahdeksannen Star Wars -elokuvan nimi julki - ensi-ilta joulukuussa!

23.01.2017 19:15 - Senja Rapila

Kahdeksas Tähtien sota -elokuva kantaa nimeä Star Wars - The Last Jedi.

Skywalker-saagan tuoreimman elokuvan nimi julkaistiin tänään Star Wars -elokuvien virallisilla kotisivuilla. Sivuston mukaan tuleva, joulukuussa ensi-iltansa saava elokuva kantaa nimeä Star Wars - The Last Jedi.

"Meillä on parhaimmat fanit tässä ja muissakin galakseissa. Fanejamme kunnioittaen haluamme heidän tietävän ensimmäisenä uuden Skywalker-sagan elokuvan nimen: STAR WARS - THE LAST JEDI", sivuilla kerrotaan.

Uusi Star Wars -elokuva on Rian Johnsonin ohjaama. The Force Awakens -elokuvan ohjannut J.J. Abrams jatkaa joulukuussa ilmestyvän elokuvan tuottajana.

Uuden elokuvan on määrä tulla elokuvateattereihin Yhdysvalloissa 15. joulukuuta 2017. Voi olla, että elokuva tulee samoihin aikoihin elokuvateattereihin myös Suomessa.

Voit katsoa viimeisimmän, vuonna 2015 ilmestyneen  Episodi VII: The Force Awakens -elokuvan trailerin alapuolelta.

Lähde: Star Wars

Lue myös: Tähtien Sota -legenda yllätettiin - sai käteensä valomiekan yli 30 vuoden takaa

Kilpailut

Uusimmat