Kuva: Nelonen

Selviytyjät Suomi -ohjelman tuotanto joutui kriisipalaveriin - "Niillä ei lopulta ollut vaihtoehtoa"

18.04.2018 21:00 - Mikko Räsänen

Selviytyjät Suomi -ohjelman edellisen jakson tapahtumat ovat puhuttaneet pitkään.

Selviytyjät Suomi -ohjelman viime sunnuntaisessa jaksossa nähtiin, miten Juhana Helmenkalastaja putosi jatkosta. Juhana Helmenkalastajan putoaminen ei sinänsä ollut yllättävä, sillä hän oli kova juonittelija ja oli menettänyt aiemmissa jaksoissa yhtä vaille kaikki liittolaisensa.

Keskustelua kuitenkin aiheuttaa tapa, jolla Juhana putosi. Immuniteettikilpailussa muut kilpailijat Ilari Sahamiestä lukuunottamatta keskittyivät nimittäin oman voiton sijaan varmistamaan, ettei Helmenkalastaja vain voita kilpailua. Voittamalla immuniteetin hän olisi nimittäin voinut vielä estää muuten varman putoamisensa. Muut halusivat Janni Hussin voittavan, joten Sampo Kaulanen, Kimmo Vehviläinen ja Katja Ståhl keskittyivät hidastamaan ja estämään Helmenkalastajan menoa. 

Samaa tehtävärataa ovat käyttäneet monien maiden Selviytyjät-tuotannot, ja koskaan aikaisemmin ei siinä ole nähty tämän kaltaista joukkuepeliä. Se on tarkoitettu yksilökilpailuksi, eikä tämän kaltainen taktikointi ole tullut edes tuotannolle mielen.

- Tuollaista ei ole koskaan tapahtunut, joten siinä mielessä voisi sanoa, että se oli nerokasta, Juhana Helmenkalastaja kertoo.

Mutta siihen Helmenkalastajan kehut loppuvatkin. Hän sanoo nyt, että tapahtunut oli pelin hengen vastaista.

- Idea on, että nuo ovat yksilötehtäviä, joita ei suoriteta ryhmissä.

- Olisihan aiemmissakin tehtävissä voinut blokkailla. Esimerkiksi vuoren päälle kiipeämis -tehtävässä olisi voinut kiivetä esteeksi Jannin rappusille, niin hän ei olisi voinut edetä voittoon.

- Nyt yksilöpelaamisen idea ei toteutunut ollenkaan, Helmenkalastaja kertoo ja sanoo, että tapahtunut sai ohjelman tuotannonkin hankalaan tilanteeseen.

- Tuotannon toimesta oli kriisipalaverit ja he ilmeisesti miettivät mitä v***ua tehdään. Tuotanto oli tosi hankalassa tilanteessa. Eivät he voineet lopulta laittaa meitä pelaamaan sitä uudestaankaan. Sen oli pakko mennä noin. 

Juhana Helmenkalastajan taival selviytyjissä päättyi tuohon tappioon ja siitä seuranneeseen putoamiseen. Ja vaikka tuon kilpailun jälkeinen päivä meni heimossa todella tulehtuineissa tunnelmissa, niin seuraavana päivänä välit korjautuivat. Helmenkalastaja veti heimon jäsenille Keskinäisen kehumisen kerhon, jossa parin tunnin aikana jokainen pääsi kehumaan ryhmää tiiminä, kehumaan itse itseään ja lopulta kuuntelemaan, kun muut kehuvat heitä. 

Tuo valmennus hautasi lopullisesti edellisillan välirikon ja lähensi heimolaiset uudella tavalla. Jokainen itki vuorollaan - myös vastaavan koulutuksen lukemattomia vetänyt Helmenkalastaja itse, sillä hän oli aina aiemmin ollut vain vetäjänä, eikä koskaan kehujen kohteena. 

- Siinä ympärillä oli tuotannon ihmisiä. Kaksi kuvaajaa, kaksi äänimiestä ja kaksi toimittajaa. Rupesin kuuntelemaan niiskutusta ja huomasin, että hekin itkevät kaikki. 

Helmenkalastaja kertoo, että kehumisen aikana kerrottiin toisista niin henkilökohtaisia asioita, ettei kaikkea voinut näyttää televisiossa. Mutta tuo avoimuuden, luottamuksen ja rakkauden ilmapiiri jäi kaikkien mieliin. 

- Jos pitää sanoa, mikä oli saaren ja matkan hienoin hetki, niin se oli tuo hetki, kun kaikki Gota-heimon jäsenet olivat aidosti omia itsejänsä. Jokainen unohti siinä kilpailun ja arvosti toisiaan ihmisinä niin kuin normaalielämässä arvostavat. 

- Jos mietitään, mikä on minun testamenttini Selviytyjissä, niin se on se, että vaikka on kova kilpailu, niin kunnioittakaa ja arvostakaa toisianne ja omaa osaamistanne. Se on sama kuin kappailulajeissa. Nyrkkeilyottelussa paukutetaan toisiaan turpaa, mutta kun ottelu on ohi, niin halataan ja arvostetaan vastustajaa. 

Katso alta Juhana Helmenkalastajan videohaastattelu, missä hän kertoo juonikuvioista Selviytyjien kulisseissa. 

Lue myös: Selviytyjät Suomi -ohjelmassa hurjat vammat: Luunmurtumia, yhden kisaajat silmät paloivat!

Lue myös: Yllätys Selviytyjät Suomi -sarjassa: Yksi kilpailija esittää tyhmää, juoniikin salaa voittoa!

Kilpailut

Uusimmat