Kuva: AOP

Tunnistaisitko Batman-tähteä uusista kuvista? Selittelee lihomistaan piiraiden syömisellä

12.09.2017 14:45 - Katariina Auvinen

Näyttelijä Christian Bale on lihottanut ja laihduttanut roolejaan varten huimia määriä.

Näyttelijä Christian Bale, 43, on laihduttanut ja lihottanut itseään huimiin mittoihin roolejaan varten. Bale laihdutti esimerkiksi The Machinist-elokuvan roolia varten melkein 30 kiloa. Bale söi vain yhden omenan sekä purkillisen tonnikalaa päivässä. 

Nyt Batman-elokuvissakin esiintynyt tähti on kommentoinut uutta olemustaan julkisuudessa. Selvästi lihonnut Bale kertoo lihottaneensa tulevaa varapresidentin rooliaan varten itseään. 

-Olen syönyt paljon piiraita, hän kommentoi Independent-julkaisulle. 

Bale kuvattiin filmifestivaaleilla Torontossa, jossa hänen muuttunut ulkomuotonsa nousi otsikoihin. Bale nousi ensimmäisen kerran otsikoihin vasta 13-vuotiaana, kun nuorukainen näytteli Steven Spielbergin elokuvassa Auringon valtakunta

Mies on naimisissa maskeeraaja, mallin Sibi Blazicin kanssa. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Tähtinäyttelijä kritisoi roolisuoritustaan: "Heath Ledgerin Jokeri-rooli pilasi sen"

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat