Kuva: Senja Rapila

Anna Puu fanituksesta: "Katseet häiritsevät enemmän, kun olen alasti uimahallissa"

06.09.2017 16:45 - Katariina Auvinen

Laulaja ei yleensä välitä ihmisten katseista julkisella paikalla, mutta uimahalliin hän ottaa usein jonkun mukaansa.

Laulaja Anna Puu, 35, julkaisi Nälkäinen sydän -kappaleen keskiviikkona. Hänen mukaansa kyseessä on ensimmäinen kappale, jossa ei ole mukana hitustakaan melankoliaa. Laulaja itse yrittää aina elää hetkessä ja pieni pilke silmäkulmassa. Tunnettu laulaja saa omien sanojensa mukaan liikkua suhteellisen rauhassa julkisilla paikoilla. 

-Tiedostan kyllä ihmisten katseet, kun kävelen julkisilla paikoilla. Ne eivät häiritse minua, mutta uimahallit eivät ole aivan lempipaikkojani, Puu kertoo Voice.fi:lle antamassaan haastattelussa. 

Hän kuitenkin rakastaa vesijuoksua, joten hän ei ole antanut julkisuuden rajoittaa rakasta harrastustaan. 

-Uimahalli on ainut paikka, jossa ihmisten katseet häiritsevät pikkuisen. Yleensä otan silloin jonkun mukaani, kuten esimerkiksi sisareni. Näin pystyn keskittymään johonkin muuhun kuin siihen, että olen alasti ja minua tuijotetaan. Vaikka olenkin sinut alastomuuden kanssa, se ei ole mukava tilanne, hän nauraa. 

Laulaja on kieltänyt lähipiiriään käymästä tietyillä verkkosivuilla

Anna Puu on tunnettu vahvasta ja omaperäisestä tyylistään. Häntä ei voi kuitenkaan vähempää kiinnostaa, mitä mieltä ihmiset ovat hänen ulkonäöstään. 

-Olen aika hyvä sellaisessa pään työntämisessä pensaaseen. Tiedän toisaalta, että tietynlainen kritiikki uppoaisi minuun, mutta en edes vahingossakaan käy sellaisilla verkkosivuilla, joilla haukutaan vain toisia, Anna Puu kertoo. 

Hän on myös kehottanut omaa lähipiiriään olemaan käymättä juuri tällaisilla verkkosivuilla. 

-Me julkisuuden henkilöt olemme helppo kohde ihmisten pahalle ololle. Aina löytyy jotain kuraa. Olen myös kieltänyt lähisukulaisiani käymästä tällaisilla verkkosivuilla, hän sanoo. 

Voit kuunnella uuden Nälkäinen sydän -kappaleen alapuolelta.

Lue myös: Anna Puu julkaisi nuoruuskuvansa - kuin eri nainen, katso

Kilpailut

Uusimmat