Kuva: AOP

Jennifer Aniston paljastaa välttelevänsä sosiaalista mediaa - vertaa tupakkariippuvuuteen

17.08.2017 09:15 - Katariina Auvinen

Anistonin mukaan ihmiset ovat itse luoneet riippakiven sosiaalisesta mediasta.

Näyttelijä Jennifer Aniston, 48, kertoo, että sosiaalinen media tuntuu hänestä eräänlaiselta riippakiveltä. Tähti on sanonut sosiaalisen median olevan yhtä koukuttavaa joillekin, kuin tupakka. Monet fanit ovat tehneet lukuisia Twitter- ja Instagram-tilejä Anistonille. Sivut seuraavat hänen jokaista liikettään ja jakavat uutisten lisäksi kuvia. 

Aniston itse on kuitenkin kertonut välttelevänsä sosiaalista mediaa kaikin mahdollisin tavoin. Hänellä on selkeä vastaus siihen, miksi kaunotar on niin skeptinen sosiaalista mediaa kohtaan. 

-Rehellisesti sanottuna, kun näen ihmisiä kännyköidensä kanssa ulkona, minusta tuntuu että he jäävät niin paljosta paitsi. Tämä on tilanne, jonka me olemme itse luoneet, Aniston kertoo Daily Mail -julkaisun mukaan. 

Hänen mielestään on valtavan hankalaa olla lapsi ja nuori, joka koettaa löytää itseään. Tätä vaikeuttaa vielä sosiaalinen media ja sieltä tulevat paineet. Hän myös sivalsi haastattelussa niitä, jotka ovat arvostelleet häntä lapsettomuudesta. 

-Joko sinun vartaloasi, päätöksiäsi tai lapsettomuuttasi haukutaan, Aniston pohtii. 

Näyttelijä on ollut naimisissa vuodesta 2015 Justin Therouxin kanssa. 

Lue myös: Miksi Frendit-Ranchelin nännit näkyivät jatkuvasti? Jennifer Aniston paljastaa

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat