Kuva: AOP

Anna: Syömishäiriöt varjostivat elämää - Samuli Edelman rohkaisi Laura-vaimoa terapiaan

24.05.2017 12:26 - Anna Hopi

Näyttävä nainen laihtui pahimmillaan 43-kiloiseksi.

Syömishäiriöistä toipuminen vie vuosia. Samuli Edelmannin vaimo Laura Tuomarila sairastui anoreksiaan 22-vuotiaana. Myöhemmin hänen sairautensa muuntui bulimiaksi. Tällä hetkellä 46-vuotias nainen on tyytyväinen kehonkuvaansa ja nauttii ruoasta hyvällä omalla tunnolla. Nuorempana hän laski kaloreita jopa purukumeista, eikä sallinut niitä itselleen kuin viisi päivässä.

Vyöhyketerapeutti ja hieroja on etääntynyt sairaudesta niin paljon, että kirjoitti aiheesta kirjan Kaunis minä - kun laihuudesta tulee pakkomielle. Hän haluaa kirjallaan lisätä ihmisten tietoisuutta syömishäiriöistä.

172-senttisen Lauran kohdalla ne saivat alkunsa kauneusihanteesta, joka nousi hänelle teini-iässä. Jostain hän sai päähänsä, että halusi olla hauraan kaunis ja eteerinen nainen. Oma peilikuva ei riittänyt, ja Tuomarila päätti, että syö päivässä vain tuhat kilokaloria. Jonkun ajan kuluttua 450 kilokaloria sai riittää.

(kuva: AOP)

Nälkiinnyttämisestä seurasi rajua laihtumista. Palelua, päänsärkyä, hiusten lähtemistä, kuukautisten jäämistä pois. Kun bulimia tuli kuvioihin, hän helpotti syömisen jälkeistä syyllisyyttä oksentamisen lisäksi viiltelemällä itseään. 24-vuotiaana nainen pyysi ensi kertaa apua äidiltään, ja siitä alkoi matka kohti parantumista. Puolison Samuli Edelmannin löytyminen elämään helpotti matkaa kohti terveellisempää syömistä.

- Samuli kannusti minua hakeutumaan terapiaan, mutta suhtauduin hoitoon ensin vastahakoisesti, sillä uskoin jo selviäväni ilman apua, nainen kertaa Anna-lehden haastattelussa.

Tuomarila kertoo oppineensa terapioista itsensä hyväksyntää. Edelleen hänellä on päiviä, jolloin hän vihaa kehoaan, mutta nuo tuntemukset menevät ohi. Hän on pyrkinyt opastamaan lapsiaan arvostamaan kehoaan.

Lähde: Anna.

Paula Koivuniemi ylisti äskettäin Samuli Edelmannin ääntä. Lue täältä lisää.

Kilpailut

Uusimmat