Kuva: AOP

Suomen tämän vuoden euroviisuraati julkistettiin - mukana muun muassa Vicky Rosti ja Iisa

30.04.2017 17:15 - Iiro Myllymäki

Lopulliset viisutulokset ratkeavat yleisöäänten ja raatien äänten yhteisvaikutuksella.

Eurovision laulukilpailun tämänvuotinen finaali lähestyy kovaa vauhtia. Viisuhuuma saavuttaa lakipisteensä alle kahden viikon päästä, kun Ukrainan Kiovassa kamppaillaan viisuvoitosta lauantaina 13.5. Suomen edustaja Norma John taistelee finaalipaikasta ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina 9.5.

Euroviisutulokset määrittyvät yleisöäänestyksen ja raadin antamien äänien yhteisvaikutuksella. Nyt on julkistettu, ketkä musiikkialan ammattilaiset muodostavat kunkin maan virallisen raadin. Kullakin maalla on viisihenkinen raati, jonka tehtävänä on arvioida laulajien kyvykkyyttä, lavaesitystä, kappaleen musiikillisia ansioita ja esityksestä jäävää yleisvaikutelmaa.

Vicky Rosti (kuva: Mikko Räsänen)

Suomen raadissa vilisee tuttuja nimiä. Artistinäkökulmaa raadissa edustavat laulajat Virve ”Vicky” Rosti ja Iisa. Vicky Rosti on edustanut itse Suomea Euroviisuissa vuonna 1987 Sata salamaa -kappaleella. Raadissa on myös kaksi suomalaista huipputuottajaa, Jonas Olsson ja Kashwell-nimellä tunnettu Kalle Mäkipelto. Olsson on tuottanut kappaleita muun muassa Robinille ja Nikke Ankaralle, ja Mäkipelto on ollut muun muassa Arttu Lindemanin ja Roope Salmisen ja koirien kappaleiden taustalla. Viisuraadin viides jäsen on NRJ-radiokanavan musiikkipäällikkö Marcus Sjöström. Raadin kokoonpanosta on päättänyt Yle.

Tältä näyttää tämän vuoden euroviisulava Kiovassa. (kuva: AOP)

Lue myös: Venäjä poistui kohun saattelemana tämän vuoden Euroviisuista - ei esitä kisaa edes tv:ssä

Lähde: Eurovision.tv

Kilpailut

Uusimmat