Kuva: YouTube

Uusi paljastus hittielokuva Frozenista - tarina oli pitkään täysin erilainen!

30.03.2017 14:45 - Erica Alaluusua

Frozen-elokuvan jääkuningatar Elsa oli alun perin tarinan pahis, eikä omannut sukulaissuhdetta tarinan Annaan.

Jos lähipiirissäsi on yhtäkään alle kymmenvuotiasta, et oletettavasti ole voinut olla kuulematta Frozen-elokuvasta. Maailman menestynein animaatioelokuva kertoo tarinan kahdesta sisaruksesta, Annasta ja Elsasta. H. C. Andersenin Lumikuningatar-tarinaan perustuva elokuva ei ole perinteinen prinsessatarina, vaan korostaa sisaruusrakkauden merkitystä. 

Frozen ei ehkä olisi ollut niin valtaisa menestys, mikäli se olisi pidetty alkuperäisversiossaan, jossa lähes jokaisen lapsen suosikkihahmo Elsa oli paha, koska hänet jätettiin alttarille. Elokuvan tuottaja Peter Del Vecho paljasti Entertainment Weeklylle, millainen tarinan oli tarkoitus olla. 

- Kun aloitimme, Anna ja Elsa eivät olleet siskoksia, saati kuninkaallisia. Anna ei siis ollut prinsessa, ja Elsa oli itse julistanut itsensä lumikuningattareksi. Elsa oli myös tarinan konna, ja lähempänä H.C. Andersenin lumikuningatarta, Vecho kertoo, ja jatkaa:

- Aloitimme pahasta naisroistosta ja viattomasta naissankarista. Tarinan loppu sisälsi suuren eeppisen taistelun lumihirviöiden kera. 

Vechon mukaan tarina muuttui, koska he eivät tunteneet minkäänlaista kiintymystä Elsaan.

-  Me emme välittäneet hänestä, koska hän oli koko elokuvan ajan paha. Se ei vetänyt meitä mukaansa. Hahmot eivät tuntuneet uskottavilta.

Ja loppu onkin elokuvahistoriaa!

Lue myös: Miltä Disney-prinsessat kuulostaisivat alkuperäisellä kielellään? Kuuntele tutut laulut

Lue myös: Tytär pyysi Frozen-lakanoita, isän olisi kannattanut kuunnella

Lue myös: Nuori nainen on kuin ilmetty Frozen-elokuvan Elsa - katso

Lähde: Entertainment Weekly

Kilpailut

Uusimmat