Kuva: AOP

Donald Trump raivostui Meryl Streepille - syynä näyttelijän suorat sanat Golden Globessa

10.01.2017 09:15 - Senni Loikala

Yhdysvaltojen presidentti ja avostettu näyttelijätähti Meryl Streep ovat huonoissa väleissä.

Oscar-palkittu amerikkalaisnäyttelijä Meryl Streep, 67, ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump, 70, ovat joutuneet sanaharkkaan keskenään. Tilanne alkoi, kun Streep ilmaisi kielteisen mielipiteensä Trumpista sunnuntaina Golden Globe -palkintogaalassa pitämässään puheessa.

- Aiemmin tänä vuonna eräs esitys järkytti minua. Se upotti koukkuja sydämeeni, eikä todellakaan siksi, että esitys olisi ollut hyvä, siinä ei ollut mitään hyvää, Streep aloitti.

Elämäntyöstään palkittu näyttelijä kertoo, että kyseessä oli hetki, jolloin Yhdysvaltojen ”kunnioitetuimmalta istuimelta paikkaansa hakenut” henkilö imitoi liikuntarajoitteista toimittajaa.

- Kun näin tämän, särki se tavallaan sydämeni, enkä saa sitä vieläkään pois päästäni, koska se ei ollut elokuvaa. Se oli oikeaa elämää, Streep sanoi.

Streep ei maininnut Trumpia nimeltä puheessaan, mutta puhe tulkittiin tästä huolimatta laajasti suorana hyökkäyksenä presidenttiä vastaan.

- Kunnioituksen puute lisää halveksuntaa. Väkivalta yllyttää väkivaltaa. Kun valtaapitävät käyttävät asemaansa kiusatakseen muita, me kaikki häviämme, Streep totesi puheessaan.

Trump otti kantaa Streepin puheeseen Twitter-tilillään maanantaina. Presidentti kirjoitti näin: ”Meryl Streep, yksi Hollywoodin yliarvostetuimpia näyttelijöitä ei tunne minua, mutta hyökkäsi minua vastaan Golden Globe -gaalassa. Hän on...

Katso Trumpin tviitti alta.

Jos tviitti ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Voit katsoa videon Streepin puheesta alta. Kohta, jossa näyttelijä ilmaisee kantansa Trumpista, alkaa aikakoodista 2:45.

Jos video ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Lue myös: Meryl Streep julkaisi koskettavan kuvan nuoruudestaan: "Minun sanottiin olevan liian ruma"

Kilpailut

Uusimmat