Kuva: Fotolia

Yhä useampi teini vetää kännit yllättävästä syystä - huolestuttava tutkimus julkaistiin

03.01.2017 16:45 - Senni Loikala

Tutkijat selvittivät kehonkuvan ja alkoholinkulutuksen yhteyttä teinitytöillä.

Lähes 40 prosenttia teinitytöistä ei ole tyytyväisiä painoonsa. Huono kehonkuva altistaa heidät kuluttamaan muita enemmän alkoholia.

Tämä selviää tuoreesta, amerikkalaisen yliopiston tekemästä tutkimuksesta. Se julkaistiin Journal of Studies on Alcohol and Drugs -lehdessä, ja tutkimuksesta uutisoi Science Daily.

Riskiryhmässä olivat tytöt, jotka yrittivät pudottaa, nostaa tai ylläpitää nykyistä painoaan ilman lääketieteellisiä perusteita. Näillä tytöillä oli muita 1,22 kertaa suurempi todennäköisyys, että he tulisivat juomaan vähintään viisi alkoholiannosta lyhyessä ajassa. Tällaisesta alkoholimäärästä monet nuoret tulevat jo kovaan humalaan.

Lisäksi näiden tyttöjen kohdalla oli muita todennäköisempää, että he olivat käyttäneet alkoholia aiemminkin. Käyttö oli monien kohdalla ollut myös runsasta.

Tutkimus tehtiin analysoimalla vastauksia kyselystä, johon vastasi yli 6500 tyttöä. He olivat iältään 14-18-vuotiaita.

Muita riskitekijöitä

Tutkimuksesta selvisi muitakin alkoholinkulutukselle altistavia tekijöitä teinitytöillä, kuin painosta stressaaminen. Katso tutkimuksesta selvinneet riskitekijät alta.

1) Tytöt, jotka olivat olleet seksuaalisesti aktiivisia ennen 13 ikävuotta, olivat käyttäneet muita todennäköisemmin alkoholia.

2) Mitä ylemmällä luokalla tytöt olivat, sitä yleisempää alkoholinkulutus oli.

3) Jos tytöt olivat polttaneet tupakkaa viimeisten 30 päivän aikana, oli alkoholi heille muita todennäköisemmin tuttu päihde.

4) Tytöt, jotka eivät luokitelleet itseään ”vaaleaihoisiksi”, käyttivät muita varmemmin alkoholia.

5) Myös masennusoireista kärsineet tytöt olivat muita alttiimpia kuluttamaan alkoholia.

Lue myös: Riipaiseva kirjoitus leviää: Melissan tytär sai alkoholimyrkytyksen bileissä, ystävät jättivät yksin

Lähde: Science Daily

Kilpailut

Uusimmat