Kuva: Fotolia

Unelmoitko tyttövauvasta? Voit mahdollisesti vaikuttaa asiaan ennen hedelmöittymistä

16.01.2017 17:15 - Senni Loikala

Tutkimus löysi mahdollisen yhteyden naisen verenpaineesta ja jälkikasvun sukupuolesta.

Tuore kanadalaistutkimus on löytänyt kiinnostavan yhteyden naisen verenpaineesta jopa puolta vuotta ennen hedelmöittymistä ja tulevan lapsen sukupuolesta.

Tutkimus on julkaistu Hypertension-lehdessä ja siitä uutisoi The Telegraph.

Jos naisen verenpaine on korkea ennen hedelmöittymistä, lisää se todennäköisyyttä, että nainen saisi poikalapsen. Jos verenpaine on puolestaan matalampi, lisäisi tämä mahdollisuutta tyttölapsen saamiseen, väittävät tutkijat.

Miten tutkimus tehtiin?

Tutkimukseen osallistui noin 1410 vastikään avioitunutta kiinalaisnaista, jotka tahtoivat tulla raskaaksi. Osallistujien verenpaine mitattiin noin 26 viikkoa eli puoli vuotta ennen hedelmöittymistä. Naisten verenpainetta seurattiin läpi raskauden.

Tuloksista selvisi, että naiset, joiden verenpaine oli koholla, synnyttivät poikalapsen muita todennäköisemmin. Puolestaan matala verenpaine ennakoi osallistujilla tyttölapsen saamista.

Jos joku tahtoisi lisätä todennäköisyyttään tyttölapsen saamiseen, kannattaisi hänen tämän tutkimuksen mukaan pyrkiä pitämään vereenpaineensa terveenä jo raskautta yrittäessä.

Suoraa yhteyttä naisen verenpaineen ja tulevan lapsen sukupuolen välille ei kuitenkaan voida vetää. Tämä tuskin haittaa suurinta osaa, sillä monet ajattelevat, ettei tulevan lapsen sukupuolella ole merkitystä, kunhan lapsella olisi kaikki hyvin.

Lue myös: Suunnitteletko raskautta? Hedelmöittymistä voi helpottaa kotikonstein

Lue myös: Raskaus voi sekoittaa pään - naiset jakavat hauskimmat hölmöilynsä

Lue myös: Kuinka paljon raskauden aikana saisi kertyä painoa? Katso selkeästä taulukosta

Lähde: The Telegraph

Kilpailut

Uusimmat